lauantai 31. heinäkuuta 2010

Leirillä

On se aina vain yhtä hieno kokemus tuo Tending-leiri. Rankkaa, mutta hienoa ja hyödyllistä. Itse olin leirillä to-la, eli tuo sunnuntai jäi väliin. No, sellaista se on ..  Ohjelmassa Tuplalla oli tokoa a la Jontte ja hakua omatoimiryhmässä. Leirielämä sujui Tuplan (Viskikin oli toki mukana) kanssa yllättäen hyvin, ihan niinkuin se alkaisi pikku hiljaa sosialistumaan!? Huoneessakaan ei Viljolle, Toivolle tai Metkulle sanonut mitään, tokikin mun pojat majailivat kompostihässäkkä-häkissä, mutta silti hyvin sujuvasti kaikki meni. Kiva juttu! Hiidenhelmen ruokintapolitiikka ei ansaitse kovin suurta plussaa... ruoka oli jälleen aika hmm.. mautonta ja muutama sai jopa vatsatautiakin siitä - tai siis jostain muusta. Ei kiva.

Treeneistä tarvinnee kirjoittaa tarkemmin, mutta hakuiluissa kokeiltiin haamuja. Tuplan hajuhaut on vähän niin ja näin. Menee maalimiehille hyvin, tuntuu motivoituneelta, mutta keskilinjalta hajuhauille lähdöt on jo tökkinyt mua jonkin aikaa. Se haahuilee ja yrittää jäljestää - ei hyvä hajuhaku teemaan!! Mua on se alkanut ärsyttää. Nyt oli hyvä hetki kokeilla haamuja, kun treenattiin kolmena päivänä peräkkäin. Haamut oli ihan jees, mutta täytyy testata ne pidemmällä aika välillä. Tupla ei kiehunut niistä yli, toimi ihan oikein ja toivottavasti hajulla löysi äijät. Mutta aika näyttää mitä näiden kanssa pitää tehdä.

Tokossa otettiin Jontten ryhmässä ruutu, seuraaminen, luoksetulon stoppi ja nouto. Tupla oli kyllä oikein pätevä. Kirjoitan näistä tarkemmin + muutamasta muusta liikkeestä. Tulipa taas tuhannesti tokointoa lisää, kun katseli kaiken maailman arvokisamitalistien "hinkkaamista ja hiomista". Tätä lisää!!!

Tupla tokotteli myös paikka istumista + paikka makuuta, hyvin ja rauhassa (paitsi taas makkaralonkka-asento)! LIsäksi testailtiin eri hypyillä avo-hyppyä, sekin alkaa sujua. Tunnaria myös, hmm... se on vähän arpapeliä, mutta tähänkin nyt Jontten metodit mukaan ja rohkeasti vain liikkeenomaisesti, meni syteen tai saveen. No, näistä kuulumisia tarkemmin.

keskiviikko 28. heinäkuuta 2010

Lepopäivä

Oho, mitä ihmettä. Tämä päivä vain lepuutellaan ?! Näin on. Tuplalta eilen poistettiin se yksi etuhampaista, joka oli jossain vaurioitunut. Hampaan juuret olivat kolmessa osassa, että ihan hyvä oli tehdä poisto-operaatio. Tupla oli lääkärillä ensin hyvin reipas, hymyili leveästi hoitajille ja lääkärille (äitinsä poika, kyllä. Myös siitä syystä, että Sinalta on samainen hammas poistettu...). Ja kun tuli aika tuikata rauhoitusaine, Tupla kiljahti sydäntä särkevästi piikistä!!! Tupla!? Mulla ei ole kukaan koirista koskaan huomannut edes mitään piikin pistoksia, mutta Tupla kyllä huomasi ja ehkä ihan lievästi ylinäytteli tilanteen vakavuuden....  Rauhoituksesta herättyään Tupla oli hieman epäluuloinen Jurvalankadun henkilökuntaa kohtaan, mutta kyllä pikkuisen häntä heilahteli ja lopulta parit pusutkin lääkäri ja hoitaja sai.

Varoajan vuoksi jää nyt 13.8. tokokoe väliin. Täytyy etsiä uusi sopiva koe mihin vielä mukaan mahduttaisiin.

Huomenna aamulla pakataan auto täyteen tavaraa (taas..) ja lähdetään kohti T-leiriä. Hienoa!! Joten kuulumisiin hieman myöhemmin. TAAS näihin kuviin ja tunnelmiin (kuvat Marja Rantala):
Joukkue Suomen Mestarit v 2010: Pia ja Tupla, Katja ja Zen (Tending Airbone), Jessica ja Mac (Tending Knight), Christa ja Vip (Tending Vip) sekä Leea ja Kaiku (Tending Overpower)






Ja täällä ollaankin sitten vaihdettu järjestystä, eli vasemmalta Leea & Kaiku, Jessica & Mac, Christa & Vip, Katja & Zen sekä Pia & Tupla



SM/2010 kultaa Katja ja Zen, hopeaa Jessica ja Katla, pronssia Heidi ja Mette. Onnea!

tiistai 27. heinäkuuta 2010

Aamutokot

Heidi ja Aron saapuivat Nokialle tokotreeneihin meidän seuraksi heti aamutuimaan. Hyvä, että aamusta, sillä taas on tulossa tosi kuuman tuntuinen päivä.

Kiitos Heidille treeniseurasta, Aron on jo tosi pätevä!! 

Aloitettiin paikalla oloilla, olin piilossa roskisten takana ja Tupla olikin ihan rauhallinen ja hyvässä lonkka-asennossa :-O.

Sitten seuraaminen. Heidi käskytteli, pyörittiin ruudun ympärillä. Ruutu ei haitannut, mutta en saanut kyllä tiiviyttä yhtään pois. Jossain kohden pääsin sitten lopulta palkkaamaan, kun ei ollut jalassa kiinni.

Liikkeestä maahanmeno oli nopea!

Luoksetuloa kierrättämällä. Hieno stoppi! Lopuksi loppuosaa, tulee nyt hienosti eteen ilman kosketusta. Siirtyminen sivulle oli taas hankalaa, sitä piti ottaa vähän "ylitse", että rupesi työstämään kunnolla.

Sitten kaukoja. Jumitti koko ajan ekan istu-nousun, seisomaan olisi kyllä noussut. Huoh. Lähempää onnistui.

Tunnari. Vein itse kapulat ja Tupla toi vissiin kolme kertaa aivan haistelematta mitä sattui. Peli seis ja tein yhden nurmikkoon irtoheinän alle oman piilotuksen, sen jälkeen osasi tehdä tunnarin liikkeenomaisemminkin. Näitä on nyt pakko alkaa tehdä myös treeneissä eikä vain kotona.

Loppuun merkkiä ja ruutua. Nämä hyvin, otettiin myös ruudun paikka treeniä, sekin hyvin. Vielä yksi ruudun loppuosa hyvin, ei tullut yhtään ylitse sivulle vaan pystyi jarruttamaan napakasti suoraan sivulle!

VIelä treenien jo loputtua kokeilin Aronin vähän erilaista metallikapulaa. Hieno tuonti kierrättämällä ja tosi hyvä luovutusasento. Nyt piti myös kunnolla kiinni kapulasta. Tuosta teki mieli ottaa vielä sivulle, mutta oli niiiiin hieno tuonti etten raaskinut. Täytyisi, koska tuossakin sivulle siirtyminen jää vajaaksi.

Kotipihassa ollaan aloitettu avo-hypyn opetus. Eipä se nyt taida ihan ihme taikatemppu olla :-).

Illalla mennään sitten lääkäriin hampaan tarkistukseen.



Sm-kisojen kisasivuilta edelleen joukkuekuva. Olenpa pöljän näköinen nuo kaksi pokaalia käsissäni... Tuplakaan ei näytä ihan niin isolta kuin monesti, rivissä on selkeästi rotunsa isot edustajat :-D.

















Ja mitä pöljän näköisiin tulee niin kyllä tässäkin melkoisen hassu tilannekuva on Imatralta. Tarkkana pitää katsojankin näköjään olla.

maanantai 26. heinäkuuta 2010

Jälkiyritelmä

Illalla jälki- ja esinetreeniin. Hohhoijaa.. Esineet nyt meni vielä aika kohtuullisesti, ei mitenkään järmestälmellisesti, mutta kova on Tuplan yritys ja motivaatio. Jälki meni sitten ihan persiisiin... Jana hyvin, mutta aika nopeasti oli Tupla ilmeisesti vaihtanut jäljen marjastajien jälkiin. En olisi tiennyt yhtään ettei ollut jäljellä, mutta Hanna sanoi ettei kyllä ollut kävellyt siellä päinkään. Yritin sitten lopulta Tuplaa saada "jäljeltä" poiskin, mutta ei tullut pois, ajoi vain... No, siinäpä sitä sitten jolkoteltiin perässä ja hiki valui. Jostain TUpla sitten pääsi takaisin Hannan jäljelle ja nosti lopulta 3 ja 6 kepit. Hohhoijaa.... Yritys oli kova, mutta tekniikka ja taito oli tänään kyllä helteen hukkaama. Mutta luovuttaja-tyyppiä tuo otus ei kyllä ole.

Esineruudun jälkeen Tuplan kieli oli jo metrin mittainen ja läähätys sen mukainen. Samoin jäljelle lähdettäessä. Tuollaisena EI voi jäljestää tarkasti ja hyvin, jos kieli roikkuu jaloissa. Mutta miten sen tuollaisessa tilanteessa saa tasaantumaan??? Joskus voisi kisoissakin käydä niin, että mentäsiin nopeasti esineiden jälkeen jäljelle.

Jäljen jälkeen TUpla pääsi vielä vähän rallattelemaan auton edessä pitkin hiekkatietä. Jestas se paineli lujaa. Ei helle haitannut...

Päivällä vähän tokoiltiin takapihalla. Ruudun paikkahaku treeniä, aika hienosti hakee eri kulmista ruudun keskiosan! Hyvä homma, joskus totakin taitoa voisi tarvita... Seuraamista myös, yritin nyt saada jalasta irti tai ainakin palkata siitä, kun EI paina. Myös luoksetuloa ja stoppia sekä kaukoja. Kaukoissa helposti jumittaa, kun olen kauempana. Niitä pitää kovasti nyt treenata.

Pieleen menneen jälkitreenin jälkeen on ihan kiva fiilistellä sm-kisojen sivuilta löydetyn kuvan kera:

sunnuntai 25. heinäkuuta 2010

Tuplalle Suomen Mestaruus tokon joukkueskaboissa

Niin siinä sitten Imatralla kävi, että Meidän joukkue voitti Suomen Mestaruuden lauantaina! Hyvä T-Team ja Mac, Zen, Vip, Kaiku ja Tupla (oikea junioritiimi konkari-Vipiä lukuunottamatta!)!! Hopea meni Varkaudelle ja T-Team2 otti vielä pronssia!

Tuplan suoritus oli ihan hyvä, toki virheitä mahtui. Arvostelu oli tiukka, kuten SM-kisoissa pitääkin. Tupla sai 177 pistettä ja sijoittui reilun 80 koirakon luokassa seitsemänneksi. Okei, ihan ok :-). Aloitettiin liikkeet paikalla ololla ja luoksepäästävyydellä. Tätä tietty pelkäsin, kun naapurikoirana oli labukkanarttu, toisella puolen mudinarttu. Tupla oli ihan rauhallinen ja varmanoloinen, vaikka naapuri mudi lähti jolkottelemaan ohjaajansa luokse. Tästä kehästä kaikista kympit.

Seuraavassa kehässä kytkettynä seuraaminen, maahanmeno ja luoksetulo. Kytkettynä seuraaminen tuntui vähän huonolta, eli ja tiivis. Tästä tietty rokotettiin. Maahanmenossa tapahtui paha kämmi, jäi seisomaan, mutta onneksi meni toisella käskyllä maihin. Luoksetulo oli hyvä, ei törmännyt! SIvulle siirtyi vajaasti. Arvostelu seuraaminen 8,5, maahanmeno 7, luoksetulo 9. Kok.vaikutus 10.

Viimeinen kehä koostui vapaana seuraamisesta, seisomisesta ja hypystä. Vapaana seuraaminen tuntui hyvältä, mutta toki osui jalkaani, eli tästähän nyt ei tokikaan tykätty. Seisominen tuntui hyvältä! Hyppy myös, kuten Tupla osaa. Mutta eihän näistä kymppejä saatu, niitä irtosi tosi nihkeästi. Kehän arvostelu oli vapaana seuraaminen 8, seisominen 9 ja hyppy 9. Kokonaisvaikutuksesta kaikki tuomarit antoivat kympit, mikä oli minusta hassua, koska yksittäisistä liikkeistä ei kymppejä ykköskehän jälkeen saatu.

Tupla toimi maahanmenoa lukuunottamatta kuten osasi. Häiriöt, odottelut, sää .. mikään ei vaikuttanut sen suoritukseen. Hyvä Tumppu! Tuplan sisaruksista kolme muutakin starttasivat tehden jokainen ykköstuloksen! Aika mainio suoritus 13 kuukauden ikäisiltä naperoilta!!

Sunnuntaina nautittiin mahtavista yksilöfinaalin suorituksista. On ne taitavia!! Tuomarit eivät kaikista pitäneet, arvostelulaji.. No, paras silti voitti AIVAN ehdottomasti!! ONNEA Katja ja Zen! Aivan mahtiupeat suoritukset!! Niin varma, niin näyttävä, niin eleetön... aivan upeaa!

Kiitos Annelle ja Katille seurasta, oli kiva reissu! Ensi vuonna sitten Intokin menee ruutuun kuten pitää... 

Tupla matkaa mahd.pian eläinlääkäriin. Yksi yläetuhammas on katkennut aika häijyn näköisesti. Pakko käydä näyttämässä, ettei rupea myöhemmin vaivaamaan.

torstai 22. heinäkuuta 2010

Hikistä hommaa

Tänään aamusta tokoiltiin ja siitä suoraan hakuiluihin. Kyllä tarkeni.

Tupla teki ensin seuraamista, aika kivasti. Edelleen punkee, mutta ei niin pahaa kuin joskus on ollut. Liikeestä seisominenkin onnistui tänään, ei siisti, mutta onnistui. Luoksetuloja kierrättämällä, ekalla törmäsi josta ihan reilu huomautus. Uusinnalla muisti jarruttaa. Loppuun ruutua ja merkkiä. Merkki kivasti, ruudun paikkaa vaan pitää vahvistaa, ei edelleenkään ole ihan selkeä.

Lopuksi paikalla makuut ihan ok. (Ja paniikinomaisesti huomasin, että Tuplan vierustoverina ON LABUKKANARTTU. Ei hitto. Eikö mikään muu rotu olisi voinut osua kohdalle. Sehän oli juurikin labukkanarttu, jonka luokse Tupla meni Mutalan kentällä. Voi paniikki.).

Hakumetsässä tarkeni entistä paremmin.. Oli ihan törkeän kuuma. Tein Tuplalle vain kolme hajuhakua. Tuuli kävi ihan kivasti, joten Tupla suoritti tehtävän aivan mainiosti.

Huomenna sitten singahdetaan kohti Imatraa!

keskiviikko 21. heinäkuuta 2010

Keuruulla tokoilut

Aamusella pakattiin autoon Luu, Into ja Tupla. Melkoinen kolmikko rotunsa parasta a-ryhmää :-p ... Treffattiin Keuruulla lisää a-ryhmäläisiä eli Zen tokoilujen merkeissä.

Aloitettiin paikka makuulla. Tämä alkaa kyllä vähän jännittää noin niinkuin sm-kisoja ajatellen. Tupla haisteli nenä pitkällä Zeniä, joka oli n. 1,5 metrin päässä meistä. Ei kylläkään noussut (ONNEKSI), mutta ihan turhan paljon haisteli ja kääntyi ihan lötkölonkka-asentoon. Toisella puolella ollut Into ei herättänyt mitään intohimoja.. Oliskohan Tuplasta tulossa Mies, kun ihan selkeästi alkaa tyttöjen hajut tuollaisella raivostuttavalla tavalla kiinnostaa?

Yksilöliikkeissä otin jälleen alokkaan setin + ruudun, metskun ja merkkiä.

Aloitettiin seuraamisella. Kuulema näytti ihan ok:lta, välillä pikkaisen työsti takana vinoon oikean jalkani puolelle. Yhden "hämykäskytyksen" kohdalla Tupla ehti tehdä seuraamisessa nopean maahanmenonkin ja jatkoi samantein uudelleen seuraamista :-O. Voi hyvänen aika.

Liikkeestä maahanmeno hyvin, kokonaisena liikkeenä ja vain "kisapalkka" tästä.

Luoksetulo hyvin ja törmäämättä. Palkka edestä. Sivulle siirtymisiä pitäisi nyt vielä ottaa kuurina nämä pari viimeistä päivää.

Sitten se perkeleen seisominen. Ekalla jäi istumaan. Oli tekemässä maahanmenoa, huomasi ilmeisesti virheensä ja jäi ihme könöistumiseen. Voi että. Uusintana tietysti hyvin.. Otin vielä yhden kerran testaten Katin vinkkiä, jossa vielä selkeämmin katson seuraamisessa koiran suuntaan ja käskyn yhteydessä oikealle. Nythän mä olen vain ollut katsomatta koiraan ja pitänyt oman katseen oikealla, mutta nyt yritetään tehostaa tuota vielä tuollaisella pienellä käännöksellä. Nytkin pysyi hyvin ylhäällä. Täytyy tätäkin vielä hinkata. Jos lauantaina tuntuu ahdistavan tämä liike niin sitten pitää varmistaa sormiavulla. Tää on kyllä just tätä, että kun alkaa panikoida liikettä, keksii äkkiä kaiken maailman ihmeellisyyksiä kisassa ja sitten onkin ihan varma, että ei onnistu...

Loppuun parit merkit - kivasti. Tuplalla on nyt kiva tekniikka tehdä merkkiä, menee ihan rivakasti ja kääntyy hauskasti ikäänkuin "lennossa" merkin taakse (ei se nyt mikään varsinainen _lennossa_ ole, mutta sillain hauskasti vähän pyllyä heittämälle se merkille menee). Ensin palkka merkistä ja toisella kertaa pääsi merkiltä ruutuun "palkaksi". Hyvin meni ruutuun, mutta ei pysähtynyt itsenäisesti oikeaan paikkaan vaan jäi ikäänkuin kuuntelemaan pysätystä, ja kun ei tullut niin haahuili hetken ennen ruudun keskiosan löytymistä. Tämä vielä uusiksi ja nyt löytyi keskiosakin paremmin. Vielä tätä liikettä joutuu kovasti jauhamaan ennenkuin voi sanoa, että kunnossa on.

Lopuksi Katjan metskulla nouto kokonaisena liikkeenä ilman käskytystä. Hyvä vauhti, hyvä luovutus mutta pikkuisen kyllä kalisutteli tuota hurri(?)-kapulaa. Mutta ihan jees kuitenkin. Pätevä Tupla :-).

tiistai 20. heinäkuuta 2010

Jäljellä

Pitkästä aikaa käytiin jäljellä. Jaa..ei siitä kai ihan monia viikkoja sentäs ole, mutta tuntuu pitkältä.

Jälkimetsä oli tosi kuiva ja pöllyävä. Liekö siitä johtuvaa vai mistä, mutta Tupla joutui ihan tosissaan tekemään töitä, että pysyi jäljellä. Otettin janakin, ilman "lähetystä", koska Tupla vain päätti lähteä jäljelle itsekseen... No, se ei mennyt ihan oppikirjan mukaan, mutta ihmekös tuo.. Yhden kulmaosuuden Tupla ilmeisesti oikaisi, siihen jäi yksi keppi. Lisäksi vitoskepin yli ajeli sujuvasti, ei huomattu kyllä yhtään mihin jäi. Hyvin se muisti silti jälkihomman ja kovasti on halua tehdä töitä metsässä. Joten ehkä siitä vielä hyvä tulee  :-D.

Jälkien vanhentuessa Tupla otti myös esineet. Ihan kivasti se nosti neljä esinettä. Tänään ruudussa oli paljon esineitä, yhteensä seitsemän. Viskikin pääsi vähän jämäesineille :-).

Aamulla otettiin taas alo-settiä tokoilun merkeissä. Alkaa jo vähän tympiä... onneksi se on kohta ohi! Tupla teki tänään onneksi liikkeet oikein. Huh! Ollaan lauantaina numerolla 145, että ihan aamusta ei tarvitse kehään astella. Alokkaat taisivat alkaa numerosta 101, eli puolessa välin ollaan. Tosin, en ole katsonut yhtään liikejärjestystä yms. NO, kaikki selviää aikanaan - kait :-).

maanantai 19. heinäkuuta 2010

Pienet tokotukset

Tallinnan reissusta ollaan palattu ja jo eilen Tupla pääsi pihatokotuksiin. Virtaa oli kuin pienessä kylässä ja sen myötä ihan törkeätä yliyrittämistä taas kerran. Ja seisominen meni maihin useampaan kertaan, vasta reiluilla avuilla onnistui :-((.

Tänään uusi yritys paremmalla onnella.. Ensin aamun setti seuraamista ja seisominen sekä luoksetulo. Nämä hyvin, ei mitään ihmeellistä muistikuvaa... Sitten illalla Nokian keskuskentän nurkille vähän häiriötä etsimään. Tenniksen pelaajat tai jalkapalloa potkivat lapset saati frisbeegolffaajat eivät aiheuttaneet Tuplassa mitään reaktiota. Aloitettiin seuraamisella, joka tuntui toooodella hyvältä. Parit käännöksetkin oli aika jees, tosin Tupla-tyylillä. Tämä pitäisi joskus kuvata ja saattaa muidenkin ihmeteltäväksi...

Sitten luoksetuloa kiertmällä, ILMAN törmäystä. Tämä on kyllä hyvä homma! Toivottavasti lauantainakin muistaa, että EI saa törmätä. Tulee kivalla vauhdilla ja jarruttaa kyllä nyt hyvin, kun vain malttaa...

Jäävistä ensin maahanmeno, ilman palkkausta koko liike. Hyvin. Omat "käsky"-sanat eivät aiheuta reaktiota.

Sitten luoksetulo liikkeenomaisesti + sivulle siirtyminen. Hyvä, sivulle siirtyminen jäi ihan inasen vajaaksi (tätä on taas ilmaantunut kuvioihin aika usein).

SEisominen - oikea asento ilman apuja. Huh! Tämä vielä uusintana pienen palloleikin jälkeen. Oikein.

Loppuun ruutua. Ensin kaukaa siten, että heitin ensin Tuplalle hämypallon metrin parin päähän ja ruutu-käsky. Meni pallolle... Sitten uusinta samoin, nyt meni ruutuun, jossa oli toinen pallo odottamassa. Hyvä hyvä! Pari uusintaa vielä ruutuun, pelkkää paikanhakua - ihan jees. Itse olin nyt ihan lähellä ruutua "auttamassa" paikan löytymistä + palkkaamassa heti oikeasta kohdasta. Ja lopuksi yksi ruudun loppuosa, tulee kivasti melko lujaa ja nyt jo pystyy jarruttamaan.

Meinasi tulla taas hiki Tuplan palkkauksen kanssa... En taida toistamiseen antaa sille yhtäaikaa tennispalloa + narupalloa... Huhhuh.. Kamalan näköistä, kun yritän ottaa toista palloa pois ja se tunkee ensin suuhun tennarin ja sen jälkeen narupallon. OIkeasti aika pelottavaa...

Molemmat pojat pääsivät vielä uimaankin. Että ne nauttii siitä, vaikka niitä on kyllä uitettava erikseen, muuten on vähän turhan hektistä hommaa.

torstai 15. heinäkuuta 2010

Yliaktiivinen Tupla

Tänään pidin Mutalassa tunnari-illan Ylökkläisille. Tupla pääsi sen jälkeen treenaamaan, Hanna liikkuroi.

Ensin paikalla olo neljän koiran rivissä. Oli taas levoton, liekö viime kerran Mutalan ongelmat heijastuneen. Vaihtoi lonkkaa, heilutteli häntää ja HYMYILI Hannalle :-o. Positiivista kuitenkin, että pysyi paikoillaan....

Yksilöt aloitettiin seuraamisella, eka pätkä tosi hyvä. Toinen heitti ihan yliyrittämiseksi. Takapää eli omaa elämää ja etuosa taisi painaa. Samaa yliyrittämistä nähtiin myös jäävissä, jossa toki teki oikeat, mutta reagoi ekaan käskyyn ja muutenkin oli koko ajan kuin veitsen terällä tekeminen. Kerkiää niin montaa yrittämään ... Kuunteluharjoitteet olisi ihan poikaa.

Tänään ehkä poikkeuksellisen yliaktiivinen Tupla oli kentällä mukana..

Jaha - kolmeksi päiväksi MORO, nää lähtee kohti Tallinnaa. Samalla reissulla nähdään yksi Audi, jota olen ihastellut. Katsotaan tuleeko siitä mun "uusi" auto vai ei.

keskiviikko 14. heinäkuuta 2010

Auton puunausta

Tänään oli alkujaan tarkoitus, että olisin aktivoitunut tokotreenaamaan, mutta se sitten jäi, kun löytyi EHKÄ yksi mielenkiintoinen auto ja mun loistavasti palvellut Skoda piti saada puhtaaksi kaikesta siitä moskasta mitä autoon nyt vain voi kertyä. Joten, imurointia ja pikku putsausta oli illalla tiedossa. Ja siinä lomassa tietty Tuplan pihatokottelut.

Ensin perussettia alokkaan malliin (huoh - alkaa vähän tympiä...). Tänäänkin oikeastaan Tupla oli tosi hyvä. Luoksetulo TÖRMÄÄMÄTTÄ!! Tästä mä olen niiiiin iloinen. Seuraaminenkin kohtuullista, ei vatkannut, mutta jonkun verran painoi (Tuplan mittakaavassa vähän). Jäävät , maahanmeno kokonaisena liikkeenä, seisomista vain suoralla palkalla - nämä hyvin. Testattiin myös hyppyä puulavalla, muisti senkin ihan hyvin.

Pienen tauon jälkeen otin vielä merkkiä ja ruutua. Merkki ihan ok, muisti mennä heti merkin taakse kunnolla eikä jäänyt odottamaan palloa :-). Ruutu ilman naruja (vaikeampi Tuplalle) ja pelkkää paikan hakua. Lähetin Tuplan merkiltä, itse olin ruudun lähellä. Jouduttiin muutama toisto tekemään ennenkuin sai mitään palkkaa. Hakeutui taas merkeille, koska ei ollut tuota narua. Pikku hiljaa pöjempikin alkoi tajuta, että keskellehän tässä kuuluu mennä. Sitten sujuikin mukavasti, kun vain pieni toope ymmärtää :-).

Niin, tänään myös ekan kerran ohjattua kapuloilla! Molemmat puolet, kapulat merkin kanssa samalla linjalla. Ja suoraan tuontia - ei mitään palkkauksia pelkistä nostoista :-D. Puppe oli eripätevä ja toi hieman hämmentyneen näköisenä kylläkin molemmilta puolin hienosti suoraan luovutusasentoon! Pätevä puppe!

Aamulla tunnarointia. Nyt sujui tosi hyvin, oli ympyrässä kahdeksan kapulaa. Haisteli kuusi, meni yhden kerran oman yli, palasi takaisin ja nosti ja toi. Tuonti on aika tahmea nyt, mutta olkoot. Sillä ei ole tässä kohden kyllä merkitystä. Tunnari on muutaman kerran mennyt nyt niin, että haistelee ja haistelee, mutta ei nosta mitään vaikka joukossa on oma. Nyt taas muutama onnistunutkin tullut välillä. Kyllä tämäkin, kun vain jaksetaan treenata päivästä toiseen....

tiistai 13. heinäkuuta 2010

Ikaalisten kauniissa maisemissa onnistuneet tokot

Tupla pääsi kuokkimaan Ikaalisiin tokotreeneihin. Onpa muutoin kaunis ja pikkuruinen tuo Ikaalinen, en muista koska olisin viimeksi ihan keskustassa käynyt ja on todella näkemisen arvoinen!

Treenit pidettiin isohkolla nurtsialueella urheilupuistossa. Tupla aloitti ja tehtiin vieraan liikkurin liikkuroimana alokasluokkaa ilman hyppyä + merkki + ruutu. Tupla oli ihan superhyperpätevä.

Seuraamisessa tuntui tasapainoiselta eikä näyttänyt (eikä tuntunut) painavan! Lienee helle sekoittanut Tuplan pään.. Taina ja Tiina häiriköivät seuraamista huolella, käskyteltiin kummia, huudeltiin, juostiin ja heiteltiin palloja. Hyvin skarppas. Pätevä nuori mies! Kotipihassa tehtiin vielä nameilla käännöksiä, aika kivasti pysyi kontakti + pää yhlhäällä!!

Maahanmeno jälleen nopea ja hyvä. Tuplakäskytys liikkurilta, ei reagointia.

Luoksetulossa ekalla kertaa karkasi liikkurin kakkoskäskyllä. Pidin pitkähkö tauon ja Tupla oli sitä mieltä, että mä ehkä kutsuin.. Mrr.. Palautus rauhallisesti paikoilleen ja uudelleen, hyvin. Ja superhyper uutinen on se, että EI törmännyt vaikka kokeilin ilman murinaa ja sormiapua!!! Suoraan siitä palkka - jeess!

Seisominen ensin liikkurin käskytyksin ja suoraan palkka toka käskytyksen jälkeen. Sitten se seisominen, hyvin pyssäs, mutta niiasi taas aika matalaksi pysähdyksessä. Jotenkin se menee matalampana, kun tekee hyvän pysäyksen. Kun tekee löysän niin pysyy hyvin ylhäällä seisomassa. Tasapainoilua. Pääasia lienee se, että nytkin pysyi oikeassa asennossa...

Sitten merkkiä - hyvin. Uudelleen merkki - hyvin, ja uutena kokeiluna suoraan merkiltä evl-ruutu! Hienosti! Taina oli vienyt sinne pallon valmiiksi, joten siitä hyvä palkka. Sitten uudelleen ruutu vielä voi-tyyliin pallolle, hyvin tietty. Tänään myös loppuosan treenaus, Maria käskytti kahteen otteeseen ennen kutsua - ei reagointia. Tuli nyt todella hienosti, vauhdikkaasti ja suoraan sivulle, vaikkei ollut palloakaan kädessä! Jess!

Sitten vielä paikalla olot. Samassa ryhmässä oli neljä koiraa Tuplan lisäksi. Myös yksi juoksuinen, joka ei ollut aivan meidän vieressä. Toisella puolella oli Kuri-sakemanni narttu ja toisella puolen bortsupoika-Pax. Sovittiin, että ryhmälle tehdään reilut häiriköinnit. Takana juoksi Tiina koiransa kanssa hilluen, edessäkin liikkui joku koira. Lisäksi Suski huuteli käskyjä ja kiersi koiria. Tupla makasi paikoillaan hipi hiljaa ja aivan rauhassa. Juuri ennen neljää minuuttia joku hemmetin ötökkä lensi sen pään päällä, ja sitä piti sen verran jahdata, että kellahti lonkka-asentoon. En nyt tästä sanonut mitään, kun on vähän vielä riskaabelia ollut koko paikalla olo.

Olipas mukavat treenit, vaikka karkasinkin vähän ajoissa kotiin... muuten olisi mennyt yöajeluksi..

maanantai 12. heinäkuuta 2010

Aistia ja muuta

Sosiaalinen media on tietysti jo ilmoittanut monelle, että Aistin magneettikuvissa on käyty ja Viskistä ei löytynyt kuvista mitään vakavaa! Luojalle kiitos. Oikeasti. NEurologi oli sitä mieltä, että ikä ja elämäntyyli ovat tuoneet kuitenkin rappeumaa ja kulumaa sen verran, että nyt olisi syytä heittää ns. hanskat naulaan ja ryhtyä eläkeläisvaariksi - pirteäksi ja hyväkuntoiseksi sellaiseksi. Esim. pyörälenkkeilyt tai rajut mäkikävelyt sekä hypyt on syytä lopettaa, mutta kaikkinainen muu liikunta on ihan tervetullutta. Varsinkin kaikki sellainen mitä Viski voi tehdä vapaasti omasta halustaan. Eli sinällään tilanne on erinomaisen hyvä, kun vielä Vantaalle ajaessani meinasin ihan panikoida, että Viski on vähintäänkin kuolemassa! Neurologi sanoi Viskistä ennen kuvia, että siitä ei löydy mitään vakavaa. Hän on kuulema nähnyt paljon koiria, jotka ovat vakavasti selkä(tmv)sairaita ja ne eivät käyttäydy kuten Viski käyttäytyi. No niin tai näin, olo on helpottunut vaikka tietysti samalla haikea. Ehkä kisauran loppuminen on helpompi käsitellä, kun on Tupla olemassa ja ikäänkuin orastava kisaura näkyvissä sen kanssa. Ja toisaalta, Viskin oireilu on saanut tyhmemmänkin ymmärtämään, että ei tuollaisessa kunnossa olevalta koiralta voi vaatia kisasuorituksia. Kaikki nämä yhdessä ilmeisesti vaikuttavat siihen, että kisauran loppuminen tuntuu tällä hetkellä hyvin mitättömältä asialta. Pääasia on, että Viski on siinä kunnossa, että elämä ilman jatkuvia kipulääkkeitä tai jonkin leikkauksen harkitsemista saa jatkua! Onhan sekin jo jotain!

Sen verran piti vielä reissusta lisätä, että Juha Kallion tekemät aiemmat diagnoosit ovat siis pitäneet kaiken tiedon valossa edelleen kutinsa. Polven osaltahan hän sanoi jo keväällä, että ei ole ongelmia. Spondyloosasta hän sanoi, että kuvien perusteella ei ole edennyt eikä ole siihen suuntaan, että jäisi hermo puristuksiin. Tämäkin tuli nyt magneettikuvissa todettua. Taidamme jatkossakin (toivottavasti EI tarvetta) pysyä Juhan hoidokkeina, kun siihen tarve vaatii :-).

Aistin reissulla Tupla pääsi veli-Ässän ja Ninan kanssa treenaamaan. Käytiin upealla Malmin kartanon nurtsilla, auringon palvojien ja frisbeen heittelejöiden seassa. Tupla aloitti seuraamisella. Välillä taas eläytyi turhan paljon mun liikkumiseen ja vatkasi päätä mun reittä vasten. Hmm.. miksi tämä on tullut takaisin, olenko taas tanssinut lambadaa?? Täytyy skarpata. Seuraamisissa eka oikealle käännös oli multa tosi tökerö, niinpä Tupla ehti istua alas... Joudan kyllä apukouluun näiden käännösten kanssa! Toisessa käännöksessä pieni kontaktin tippuminen - hmm.. mitähän siinä oikein sitten tapahtui? Käännöksiä täytyy siis treenata erikseen.

Sitten liikkeestä maahanmeno, ei reagointia käskytykseen ja hyvä maahanmeno.

Seisominen myös käskytyksin, ei reagointia. Palkkasin suoraan käskyn kanssa yhtäaikaa pallolla ja heitin Tuplaa suoraan kylkeen... ehhh.. Ei ihan tarkoituksen mukaista, mutta käyhän tämä näinkin...

Tämän jälkeen merkki + ruutu. Nina vei ruutuun salaa pallon, vaan taisi Tupla nähdä, koska merkki käskyllä lähti ruutuun :-o. Uusinnan tein varman päälle ja tein näyttömerkin - se onnistui hyvin. Sen jälkeen pari ruutuun menoa suoraan pallolle, nämä ihan hyvin. Ja lopuksi yksi paikanhaku vähän lähempää ja tämäkin onnistui tosi hyvin. Kiva kiva! Juteltiin tuosta ruudusta Ninan kanssa ja vahvistusta tuli siitä, että sitä paikkaa vaan täytyy jaksaa vahvistaa ja vielä myös niin, että Tupla osaisi itse hakeutua oikealle paikalle. Kyllä tämä vielä joskus onnistuu "aina" !

Paikallaoloa en sitten halunnutkaan enää tänään tehdä. Oli niin järkyttävän kuuma ja pääkin vähän sekaisin, kun Viski jäi sinne Aistiin ja minä singahdin treenaamaan... No, lenkillä ehdittiin vielä käydä, kunnes soittivatkin kesken uintiajatusten ja me singahdettiin takaisin Aistiin. Kiitos Ninalle, että pääsit meidän kanssa treenaan! Siinähän se aika kului mukavasti.

Illalla Tumppu kävi uintiharjoituksissa. Hassun näköisesti ui. Kauhoo (ei ihan pystyasennossa) kauhealla kiireellä jonnekin, kun vain tietäisi minne. Nyt jo hyppäsi veteen laiturin reunalta, joten taitaa siitä vesipeto vielä syntyä!

sunnuntai 11. heinäkuuta 2010

Taas oltiin paikalla

.. ja nyt olikin oikein hyvä ja levollinen paikalla olo, seurana Ipa-neiti. Liekö kuuma päivä ja koko päivän pihassa koheltaminen + uimareissu aiheuttanut, mutta Tupla makasi oikein hyvin paikalla! Kiva juttu.

Otettiin vähän muutakin tokottelua samalla. Seuraamista, Taina häiriköi ja käskytti. Vasemmalle käännöksessä Tupla jostain syystä katsoi Tainaan pariinkin kertaan, muuten ei häiriintynyt.

Maahanmeno hyvin, ei reagoinut käskytyksiin ja tuntui nopealta maahanmenolta.

Luoksetulo, pienet murinat ja hyvin pysähtyi ennen törmäystä. Samaa otettiin myös kiertämällä ja kovemmalla vauhdilla, ihan hyvin.

Seisomisessa ekalla Tainan käskyllä jätätti ja himmasi, toisella käskyllä ei reagointia. En tiedä miten pysähtyi, mutta seisomassa oli.

Sitten vielä merkkiä, hyvin. Ruutua ei niin hyvin. Vieressä oli hämymerkki, joka teki sen, että Tupla ajautui koko ajan TAAS oikeasta reunasta ohi ja merkin ja ruudun väliin. Tätä jouduttiin vähän enemmänkin työstämään, että oivalsi oikean ruudun paikan. Ruutu ei ole nyt ihan huippukuosissa... Onneksi sitä ei ihan vielä kisoissa tarvita :-).

Loppuun noutoa, ensin kiertämällä ja hyvällä vauhdilla. Kosketus kapulalla, mutta ei törmäystä. Sitten muutama tuonti vinosta (ikäänkuin ohjatun suuntia), ihan hyvät loppuasennot, mutta ote oli kyllä todella löysä. No, otteesta en ole kovin huolissaan, vielä.

Kiitos Tainalle seurasta!

Viski ei ollut mukana. ON tänään vaikuttanut vähän kivuliaalta :-(. Nyhjää vieressä ja mielistelee. Käytiin kuitenkin päivällä uimareissulla, kun Viski tykkää niin kovasti uimisesta. Tänään ei saa antaa kipulääkettä, kun huomenna on se Aistin reissu. Joten palataan asiaan...  Teemu tänään kyllä ihmetteli, että minkä takia maksaa tonnin, että saa kuvista selville mikä koirassa on vikana... Nii-in. Hyvä kysymys. Apuahan tämä ei tuo, mutta selvyyden toivottavasti.

lauantai 10. heinäkuuta 2010

Paikalla oloa ja muuta puuhaa

Huhh hellettä. En valita. Nautin auringosta ja lämmöstä!

Tupla otti tänään paikkamakuusetin Eteläpuiston tokokokeessa, saatiin kolme meille vierasta koiraa kaveriksi! Hienoa! Tupla tyttöjen väliin ja normi alo-paikalla olo. Naapurikoira teki paikka istumista, meni maihin ja omistaja tietty kävi säätämässä uudelleen paikoilleen, kaksi muuta lähti paikalla olosta sitten muuten vain :-). Toinen ihan heti alkuunsa ja toinen lopussa. Mutta Tupla pysyi paikoillaan! Olipas kiva asia!! Tätä nyt kuitenkin jatketaan vielä uesampaan kertaan ennen sm-kisoja.

ETeläpuistossa treenasin myös muita alo-juttuja. Se jäi mieleen, että maahanmenossa jäi vajaaksi. Nyt täytyy taas muistaa, että en saa alkaa yhtään liian aikaisin kaivaa lelua esiin, taisin nyt tehdä niin, kun ajattelin palkata heti maahanmenosta. Seuraamisessa painaa, sitä en saa pois sm-kisoihin, mutta jos vielä joskus. En vain oikein tiedä miten. Tänään pihassa taas sain sen paremmin irti jalasta, mutta ei se helppoa ole.

Kotipihassa on otettu ruutua ja merkkiä. Tänään tarjosi merkkiä puoleen väliin ... odotti siis pallonheittoa. Noo.. ehkä tämäkin tästä korjaantuu. Ruudussa ollaan yritetty nyt löytää oikea paikka ilman käskyä. Vaikeata, varsinkin jos ei ole ruudun nauhoja. Tänään teki pari tosi hyvää paikkaa, mutta eilen oli vaikeaa - menee takaa yli.

Ainiin, tänään Eteläpuistossa otin Tuplan rannalle, sehän ei ui. Kävelin rantaan itse niin syvälle, että ei housut kastunut. Tupla singahti aivan ykskaks yllättäen loikkimalla uimaan kohti ulappaa! Pelästyin ihan hirveästi, että mikä helvetti sille tuli!? Sehän ei ole uinut aiemmin. Huusin ja kahlasin perään ja heiluttelin palloa kuin heikkopäinen ja se vain ui keskemmälle. Lopulta se katsoi minuun päin ja lähti tulemaan palloa kohden. En kyllä tajua mikä sille iski. No, loppu hyvin, kaikki hyvin, nyt se ui ihan mielellään :-)

perjantai 9. heinäkuuta 2010

Maa ja paikka

Se oli tämän illan teema. Sain meille kaksi outoa koiraa kaveriksi, kiitos Saija&Neri sekä Anne&Börje! Eka setti meni taas reisille. Jossain kohden Tupla vaan päätti nousta ylös seisomaan. Ei se nyt ollut kiinnostunut muista, mutta jokin aiheuttaa sille nyt vähän tälläistä säätöä, mikä pitää kiireesti saada pois!

Otettiin vielä toisella puolella kenttää uusi paikallaolo ja nyt Tupla oli jo oma itsensä. Palkkailin toki useamman kerran namilla, jotta sai vahvistusta mikä tämä liike ihan oikeasti on. Huh, onneksi onnistui. Huomenna jatketaan taas meille vieraiden koirien parissa. Onneksi on avuliaita ihmisiä, jotka tulevat treenaamaan meidän kanssa tätä ongelmaa nyt toivottavasti pois :-).

Otettiin vähän myös seuraamista. Painoi pirusti, loppua kohden nyt alko petrata ja irtaantua jalasta. Pihatokottelua päivittäin myös pihassa, ihan tätä perussettiä ja pientä hiomista...

Viski lähinnä hengailee - ja odottaa maanantain kuvauksia. Kipulääkettä se ei ole nyt saanut, kun ei se ole vaikuttanut kipeältä.

torstai 8. heinäkuuta 2010

Ei niin onnistuneet treenit

Tänään Mutalassa tokoteltiin. Tupla otti ennen tokotreenejä paikalla oloa agikentän vierellä. Hyvin, ei ongelmia.

Virallisesti tokotreenit aloitettiin ryhmä paikalla ololla. Tupla tekikin sitten temput, joka ihan pikkuisen sai itseni raivon valtaan. Nousi tuhanteen kertaan ylös ja meni jopa vieruskaveria nuuhkimaan, sellaista ihanaa muutama viikko sitten pennut maailmalle luovuttanut labukkarouvaa!! Siis Tupla!! Ei veljet. Tulipa ainakin todistettua, että se osaa olla ystävällinenkin koirille. Mutta että on nyt kiva temppu näin sm-kisojen alla. Koko paikalla olo meni ihan mönkään, otettiin pariinkin kertaan ja Tupla oli ihan yhtä levoton, nousi ylös, tuli perääni ja vaikka mitä. Aivan sekaisin. Pääsin sen kyllä kurmuuttamaan, kun meni labukkaa haistelemaan, että tästä syystä saattoi kyllä jäädä hyvin epävarma fiilis koirallekin, mutta se oli sellainen primitiivireaktio. Että nyt alkoi sitten sulkeiset tämän liikkeen kanssa... Voi vehnä. Harmittaa.

En oikein edes muista mitä muuta treenattiin. Seuraamista ainakin, varmaan samaa vanhaa painamista. Käännöksissä petras. Ruutu ja merkki tehtiin myös, ne taisivat mennä ihan hyvin. Luoksetulossa liikkurit yrittävät hämyhuudoin saada Tuplan tekemään virheen, mutta ei reagoinut heihin. Samoin paikalla istumista otettiin rajulla häiriöllä. Myös seisominen liikkurin kanssa, ensin palkkaus liikkurin käskytyksestä ja sitten itse liike, nyt oli pysähtynyt hyvin.

Myös jokunen pk-hyppy ja a-este tehtiin. Ainiin ja tokohyppy malliin alo.

Lopuksi vielä jäljelle, vanhentui lähes kaksi tuntia ja matkaa vain n. 300 metriä. Keppejä neljä. Ja taas huiteli kepeistä yli. Ei perhana. On tämä hienoa harrastusta.

keskiviikko 7. heinäkuuta 2010

PIhatokotusta

Aluksi oli tarkoitus lähteä illalla Nokian keskuskentän nurkille treenaan, mutta laiskuus ja ihana löhöilyfiilis iski, joten treenit jäi kotipihatreeneiksi. Yritettiin vähän paikkailla eilisiä pikku virheitä.

Ensin seuraamista. Alkuun lähti taas hyvin, ei painanut. Mutta aika nopeasti alkaa kyllä painaa, kun vähän kierrokset nousevat. Käännökset nyt hyvin, mutta muistutin kyllä ennen käännöstä käskyllä.

Sitten ruutua, ensin ilman palloa. Ja meni taas takareunasta yli niin, että sujahti. Jotenkin se kuvittelee, että paikka on siellä. Täytyy vaan tuoda keskemmälle paikkaa. Kun oikein lujasti annoin top-käskyn ja vähän tavallista aiemmin niin sain sen pysähtymään keskelle. Pari suoraa vielä pallolle, että vahvistuisi tuo oikea sijainti. Hyvä vauhti ja halu sillä on kyllä mennä ruutuun, vieläkun saataisiin vähän tarkkuutta lisää!

Sitten merkkiä. Se on kyllä aika kivassa kuosissa tällä hetkellä - tykkään! Ruudun ja merkin merkit (?) olivat aika lähekkäin, mutta hyvin Tupla suoritti asiat oikeassa järjestyksessä. Tämä "väärä merkki" ongelma ei siis ole vielä tullut esiin, mutta eiköhän sekin sieltä ajallaan tule...

Jäävät, maahanmenosta heti palkka, samoin seisomisesta. Seisominen pariin kertaan, että vahvistuisi skarpimpi pysähdys.

Luoksetulo, ekassa pysäytys avo-malliin. Aika hyvä! Pystyy tekemään vielä voimakkaamman, mutta oli hyvä! Seuraavaksi suora luoksetulo, nyt ei törmännyt. Ihan kuin kotipihassa jo onnistuisi nämä paremmin kuin treenikentällä. Pari sivulle siirtymistä myös otettiin, nekin ihan ok.

Loppuun tunnari. N. 10 kapulaa rivissä, oma keskellä. Jostain syystä meni kahteen kertaan rivin läpi, hyvin haistellen, mutta ei reagoinut mitenkään omaan?! Otti sitten lopulta toisesta päädystä kapulan ja toi mulle. Toisti saman kahteen kertaan... Kolmannella kerralla vasta suoritti asian oikein, kävin sen verran auttamassa, että koskin omaan. Jostain syystä ei vain saanut=reagoinut oman hajuun. Vielä yksi toisto, nyt heti kerrasta oikein.

Huomenna olisi tarkoitus mennä kimppatokoileen Mutalaan. Jos vaikka saisi vieraiden koirien kanssa paikallamakuun ja vähän muutenkin häiriötä. Lauantaina voisi mennä katsomaan tokokoetta ja treenata siinä häiriössä samalla.

tiistai 6. heinäkuuta 2010

tokotusta

Paluu arkeen on alkanut, tänään oli kimppatokoilut. Jess! Tupla nyt ei ehkä ihan ison jessin arvoinen ollut, mutta ihan hyvä näinkin pitkän tauon jälkeen..

Aloitettiin paikka makuulla. Tämä hyvin, nyt oli levollinen ja hyvä.


Yksilöliikkeet tein kahdessa erässä. Ensin merkkiä - tosi kivasti! Sitten ruutuun, ensin pallolle ja sitten tyhjään. Nyt tyhjässä meni vähän epäröiden ja jäi vähän turhan etulinjalle. Lienee stop-käskyyn reagointi treeni tehnyt tämän. Tästä taas jatketaan..
 
Lisäksi kertaalleen ohjatun molemmat suunnat pallolle.

Seuraava erä otettiinkin sitten alo-malliin, koko setti palkatta. Seuraaminen on edelleen ihan turhan tiivistä. Nyt muuten tuntui tasaisemmalta. Joskin varsinkin viimeinen käännös oli aika eksoottinen. Pää kävi tosi alhaalla ja jalkojeni välissä.. Ei ymmärrä.

Maahanmenon lähes varasti. Tippui kuin kivi, mutta jäi kyllä epäselväksi tippuiko mun käskystä vai liikkurin.. Lisäksi jalkani jäi jotenkin kummallisesti eteen, kun Tupla maastoutui.

Luoksetulossa jätössä taas pari etutassujen vaihtoa ja törmäys. Perhana tää on vaikea. Sivulle siirtyminenkin aika huono, sellainen ihme pomppaisu.

Seisomisen teki oikeana liikkeenä - hyvä niin, mutta seisominen taas voisi olla skarpimpi.


Onhan tässä vielä kovasti treenattavaa!! Kiitos seurasta, uudelleen uudelleen!

maanantai 5. heinäkuuta 2010

Aistin reissu

Agirodun tiimoilta hädin tuskin toivuttu ja samantein Aistin reissu tänään iltapäivästä. Viskihän on, kuten kaikki tietää, liikkunut jo pitkään huonosti, kuin sahapukki. Eikä ole oikein selvyyttä mistä on kyse, tiedossa on toki olleet spondyloosa ja vanha polvivamma, joista kumpikaan ei todennäköisyydellä ole SE ongelman ydin. Niinpä tilasin Aistiin Moreliukselle ajan. Morelius oli hyvin pitkälti samaa mieltä. Polvi on täysin kunnossa, ei epäilystä, että syyllinen olisi siellä. Testaukset, vääntelyt ja kääntelyt osoittivat selkeäksi kipuilukohdaksi lannerangan ja siellä taivutukset. Vain magneettikuvilla voidaan saada lopullinen selvyys mistä on kyse. Ne otetaan ensi maanantaina.

Mieli on surullinen. Viski on ollut sairastuvalla enemmän ja vähemmän jo pitkään. Se rehveli on yrittänyt tehdä parhaansa kaikesta huolimatta. Luultavasti kisaura oli nyt tässä, mutta toivotaan, että elämä muuten saisi jatkua vielä monen monta vuotta, se on nyt ainoa asia mitä ihan aidosti toivon. Maanantaina tiedetään lisää, kun saadaan magneettikuvat ja ortopedin sekä neurologin vastaukset.


Tupla on päässyt vähän tokoileen eilen ja tänään. Hirmuista yliyrittämistä, mutta se lienee neljän päivän totaalitauon jäljiltä luonnollista.