sunnuntai 27. toukokuuta 2012

Kyröskosken jälkikisa

Helteinen ja pitkä päivä Kyröskoskella takana. Hmm... paska reissu, se on päällimäisenä mielessä. Todellisuudessa pitäisi kyllä olla realisti ja todeta, että kisassa oli paljon hyvää - oikeasti. No..

Onnea ihan ensin Huille ja Hannalle kokeen voitosta ykköstuloksella - jessss!! Ja pappa-Veeti - kokeen toinen ykköstulos <3.

Tupla teki tottiksen toisessa parissa, parina Hui ;-). Kyröskoskellahan oli kaksi kenttää, joten extrajännityksen tietysti toi toisen kentän noudot ja eteenmeno... Onneksi niiden kanssa ei ollut nyt ongelmaa.

Tupla aloitti paikkamakuulla ja protestoi HAUKKUMALLA jättöä!! Olin aivan viittä vaille jo menossa hakemaan koiran pois, kun se hiljentyi. Sen jälkeen se oli yllättävän rauhallinen paikallaan, eikä siirtänyt edes tassuja kentälle päin. Katsoi kyllä molempien kenttien noutoja erityisen suurella mielenkiinnolla. Tästä silti erittäin hyvä.

Seuruussa painoi, juoksussa annoin typeränä seu-käskyn ja haukahti. Muutamia kertoja myös jalassa olin tuntevinani hampaiden hipaisun. AInoa positiivinen oli henkilöryhmä ja se, että nyt sinällään kontakti oli parempi koko ajan, vaikka levottomalta se joka tapauksessa vaikutti. En muista olisko ollut hyvä.

Istumisessa nopea maahanmeno :-((. Perhana - toinen kerta. Puutteellinen.

Maahanmenossa tippui hyvin maihin. Luoksetulo luja, törmäsi ja jäi ihan vinoon istumaan. Sain sen siitä sitten viereen. Taisi olla hyvä.

Seisomisessa Hanna sanoi, että teki huonon seison. Tähän taas pitäisi muistaa keskittyä - miten tääkin aina vaan jää ja jää.. pitäisi tehdä kuurina!! Luoksetulon loppuosa vähän siistimpi, mutta huono kuitenkin. Oliko silti peräti erittäin hyvä.

Tasamaa nouto, jäi kiinni kapulaan :-(. Voimakashan tuo nouto taas oli ja näyttävä, mutta irrotus kyllä ihan liian hidas vaikkei toista käskyä tarvinnutkaan. Tästä silti erittäin hyvä.

Hyppynouto ihan toisinto, mutta oli vissiin inasen huonompi luovutus. Erittäin hyvä taisi olla tämäkin.

A-este niinikään taas voimakas ja nopea, mutta nyt rusautin kapulan irti ilman kyselyitä. Tästä en muista tippuiko hyvään vai oliko siltikin erittäin hyvä.

Eteenmenon seuruu oli vähän siistimpi kuin aiemmin on ollut, eteen irtosi hyvin, mutta lopussa jo vähän pomppi, tippui maahan hyvin. Varmaankin erittäin hyvä.

Kokonaisuuteenahan toki Reece tykkäsi Tuplan voimasta ja nopeudesta, mutta ihan liikaa tuli virheitä. Huonommaksi menee siltä osin. Nyt on pohdintaa. Pakko ottaa takaisin palkkausta, namipalkalla se ei pääse ollenkaan purkaan itseään ja tulee uusia virheitä. Onneksi nyt ei ole kisoja, kolme kisaa tiiviillä aikataululla on liikaa. Niin, tottispisteet 86.

Sitten arvoin itselleni viimeisen jäljen eli nron 14 :-(((. Hienoooo... Suht nopeasti kuitenkin pääsin jäljelle, ei edes kahta tuntia odoteltu metsässä paarmojen keskellä. Kello oli vähän vajaa kolme, kun lähdettiin.

Janalla reagoi voimakkaasti jälkeen, oikealle. Mutta se olikin takajälki, jolle meinasi lähteä uudestaankin vielä! Jana pisteet 34. Kaikki kepit nousi, tosin vitosen nostin itse. Nostan hattua erityisesti hankalasta suoalueesta, jossa mentiin jonkun matkaakin. Tupla nosti sieltä kepin itse! Hyvin se jäljesti kokonaisuudessaan. Jäljen osalta ei muuteta yhtään treenisuunnitelmia.

Esineruutu oli fiasko. Viimeisenä koirana ja aukea ruutu (se vanha Kyröskosken ruutu). Tupla ei pysynyt yhtään ruudusta, juoksi koko ajan reilusti ulkona ja jouduin useaan kertaan sen kutsumaan takaisin alueelle. Aivan järkyttävää. Etuesineen vahingossa nosti. Esineistä 12 eli yhteensä 262p JK3.

Esineruudussa näkyi väsymys + lukuisat koirat ruudussa. Väsymys toi sen, ettei keskittynyt työhön, oli helpompi juosta, lukuisat koirat sen, että alue oli jo tietty laajentunut ja siellä oli entistä hienompaa juosta. Esineruutuu vaatisi nyt pohdintaa. Normi olosuhteissa (ei paljon koiria ruudussa, muutama ei haittaa jne) Tupla on hyvä ruudussa, tämän päivän olosuhteissa todella luokaton.

4 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Aukea ruutu...kerro tarkemmin:-)

Mä sanon veikkapojalle ennen istumiseen lähtemistä, että "nyt tulee istuminen", se mun mielestä on meillä auttanut oikeaan asentoon.

t.Tarja

Katri kirjoitti...

Mulla on keino tuohon kapuloihin kiinni hitsaamisiin. Meillä siihen auttoi melko kertalaakista se kivi joka törmäsi Merkkaan. Sellainen lähes viiden sentin kolo purukalustossa höllentää otetta varsinkin kaksikiloisesta niin, ettei sitä ongelmaa (ainakaan toistaiseksi) ole enää ollut.

Onnittelut koularista silti, ei paljon jäänyt ykkönenkään:)

HannaH kirjoitti...

Höh ymmärrän kyllä sun ärtymyksen. Mutta onnea koularista ja etenkin hyvästä jäljestyksestä! :)

PiaP kirjoitti...

Sellainen alaspäin viettävä kangasaukea se ruutu on, takana alkaa suo ja sivuilla aukeeta pitkän matkaa. Oikein hyvää banaa päästellä urku auki..

Katri, Tuplallahan on jo yhden pikku hampaan vaje, enkä taida sitä vajetta lisätä :P - testaan vielä jotain muuta:D