lauantai 12. toukokuuta 2012

Harjavallan koe

Taas tuli nähtyä, että ei se Harjavallan koetilanne ole ihan pala kakkua, vaikka monesti toisin luullaan...... Kalevin kisaan oli jälleen kovasti ollut tunkua ja koeaamuna paikalla oli täydet viisitoista jälki3-koiraa. Puolet lähti jäljelle ja puolet jäi tottikseen. Päivän mittaan ykköstuloksia tuli tasan kaksi, eikä niitä koulareitakaan kauhean montaa tullut. Käsittääkseni vain kolme koiraa nosti kaikki kuusi keppiä, olisiko neljä koiraa ollut kolmen esineen nostajia. Tottistaso jäi vaatimattomaksi, osittain ehkä siitäkin syystä, että tuomarin linja oli kyllä jossain määrin totuttua (?) tiukempi.

No, niin tai näin, Tupla suoritti tehtävät kutakuinkin kivasti ja saldoksi Kalevin kisan voitto, JK3 m 200 t86. Ja ennenkaikkea SM-kisoihin on nyt tulokset kasassa!! Tarkemmin selostusta tässä..

Tupla aloitti esineruudulla, tungin itseni ensimmäisenä sinne, kun kerran oli mahdollisuus... Harjavallan esineruutu on aivan hanurista, siellä ei näe koiraa "yhtään" eikä ruudusta ole kovin hyviä muistikuvia. Tupla EI juossut tänäänkään reikä päässä vaan teki töitä melko kivasti, sen mitä näin. Mulla ei ole mitään käsitystä mistä ne esineet nousi, mutta kaikki kolme tuli nätisti luovuttaen. Kalevi vanhaherra Antila antoi täydet pisteet, ehkä ihan oikeutetustikin. Jälkeenpäin kuulin, että esineet olisivat olleet n. keskellä ruutua ja jonossa; edessä, keskellä ja takana. Ehkä, en todellakaan hahmottanut muutakuin etuesineen noston, joka oli kyllä melko keskellä eturuutua. 

Sitten tottiksiin, jouduin kolmen kimppaan. Tuomarina käsittääkseni Tiina Hiljanen. Tupla teki liikkeet aika normi kaavalla, mutta nyt sillä "kovat piipussa" -kaavalla. Eli aika kierroksella oli, mutta ei nyt ihan poikkeuksellista pk-menoa Tuplalta. Seuruussa se oli skarppina, mutta kyllä pää taas kerkesi elää - tästä tuomari todellakin rokotti! Istumisessa halusin onnistumisen viime kerran epäonnistumisen jälkeen ja tein hitaamman seuruun - pisteet tuomarille, hän huomasi tämän :-D.. Maahanmenossa valmisteleva osuus kuulema levoton, liike sinällään voimakas jne. Seisominen niin ikään valmisteleva levoton, lisäksi Tupla taas sikana törmäsi luoksetulon (ekan luoksetulon näköjään pystyy tekemään nätisti, toista ei). Noudot oli kyllä tosi voimakkaat ja näyttävät, luovutuksissa taas hidasteli, mutta ei tarvinnut toista käskyä. Eteenmenossa keuli pahasti ja oli siinä ja siinä etteikö varastanut, maahan kohtuullisesti, mutta ei nopeasti.

Tämän jälkeen jouduttiin huilii vuorolle ja vasta sen jälkeen paikka makuuseen, joka jäi kyllä kaivelemaan. Tupla oli ollut aluksi todella levoton ja oli liikkunut ihan reilusti paikoiltaan :-(((. Paska, en muuta sano.

Tuomari aloitti arvostelun "niin, tämähän on border collie. Voimakas, nopea jne... mutta kuten rodulle tyypillistä, tänään keulii pahasti". Siinä kohden ei tarvinut paljon epäröidä pistesaldon lopputulemaa ;-).

Jep, paikalla olo vituttaa. Taas vaihteeksi joudun näköjään painimaan tuon ongelman kanssa. Minussahan ei mitään vikaa ole??????????

Sitten odoteltiin tovi, että päästiin maastoon. Ja sillä välin Tupla pisteli n.1,5 kga Frolicia napaan! Veljet.... Olin vähän huolissani uskallanko lähteä jäljelle, mutta turvotusta ei vielä tuossa kohden ollut ja tiesin ettei Tupla juokse jäljellä missään vaiheessa.

Jälki oli aika normaalia Harjavaltaa, tuskin paljon yli kilsan mittainen (SportTracker oli pysähtynyt heti alkumatkalla), osittain perusHarjavalta metsää ja osa korkea kasvustoisella suolla. Janan Tupla teki todella hienosti, raju takatuuli auttoi hyvään janatyöskentelyyn! Siitä täydet pinnat minulle aivan uudelta tuomarilta, jonka nimeä en nyt valitettavasti saa mitenkään päähäni. Jälki lähti vasempaan n. 45 m kohdalta. Sieltä niitä keppejä sitten alkoi nousta, kolmen kepin jälkeen Tupla ajoi kohti janaa, todella lähelle. Siinä olin jo varma, että nyt tuli joku ihme hämminki, mutta onneksi maltoin vain seurata koiraa, joka kylläkin näytti ihan tekevän töitä. Sitten terävä kulma janalta pois päin ja keppi nousi. Sen jälkeen taas käännyttiin kohti janaa ja keppi nousi :-). Ja vielä yksi tiukka kulma ja kutos keppi olikin kädessä. Loppuosa oli sinällään kyllä kaavion mukainen, mutta aika tiuhaa settiä oli jäljentekijä tehnyt ;-)). Kova tuuli saattoi tänään aiheuttaa osalle koirista ongelmia, varsinkin jos jälki oli muillakin yhtä "tiheästi" tehty kuin minulla. Lisäksi parikin kilpailijaa oli eksynyt aika huolella, onneksi kaikki päätyivät lopulta turvallisesti perille :-).

Kotimatkalla oli parikin kertaa pysähdyttävä katsomaan Tuplan vointia, sen verran vatsa alkoi turvota :-((. Pelästyin pahan kerran, mutta onneksi Fanin Heidi sai mut rauhoiteltua ja Tuplakin oli ihan rauhallinen eikä läähättänyt tai näyttänyt mitenkää tuskaiselta - pikemminkin kovin raukeana makoili masunsa vieressä :-D. Nyt illan mittaan on alkanut suolikin sillä toimia, joten eiköhän se tästä!

5 kommenttia:

Anu kirjoitti...

Voi Tupla... Päätti sitten palkita itsensä jo kokeen puolivälissä - ja ruhtinaallisesti! :D Onnea vielä ykkösestä, ohjaajallekin!

PiaP kirjoitti...

Kiitos :-).
Joo, tollaselle barffaafalle koiralle tuollainen määrä "kuivamuonaa" on ihan kiva pikku lisä...

Hiippari kirjoitti...

Voin kuvitella paniikinpoikasen...Ihan mahtisuoritus, kertakaikkiaan. Onnea kovasti!

Anonyymi kirjoitti...

Mahtavasti onnea, sika hienoooooo!!!! Onhan se bordercollie:-)))

Kauhiata tommonen rohmuaminen...

t.Tarja ja Nompparelli

Hanna kirjoitti...

Jeee!! Huikean paljon onnea!! Tupla ajatteli että kisatilanne ei ole tarpeeksi jännä ilman tuollaista pientä lisäjuttua - kuten ähkyä :P Onneksi selvisitte säikähdyksellä :)