tiistai 5. heinäkuuta 2011

tokotoko

Aamusta Menkalan nurtsikentällä Hannan ja lasten kanssa tokotusta. Aivot taas vauvamoodissa, joten yritän muistaa edes osan mitä treenattiin ja ne olennaisimmat...

Aluksi Tupla istui paikalla, Atte oli hyvä häirikkö ja heitteli palloa ja härnäsi Tuplaa. Ei mennyt halpaan. Paitsi sitten, kun Atella edelleen oli pallo ja käski Tuplan maahan. Pam.. sinnehän se meni oikein iloisesti maihin useamman kerran!! Taisi olla Atte ensimmäinen, joka sai tässä Tuplan halpaan.. No, saatiin lopulta onnistuminenkin ja tottelematon koira maahan-käskyyn :-).

Sitten seuraamista. Oilin vinkkiä eli ympyrää ja askel pari + ympyrä, jotta pää pysyisi ylhäällä. Vaikeaa. Lisäksi tuntuisi kuumuvan tuosta treenistä. Kokeiltiin myös taas kerran palloa kainalossa tai kädessä ylhäällä. Se ei sovi Tuplalle, kun nousee vaan ihan suotta lisää ja toisekseen kääntyy ihan hurjan eteen, jotta näkisi pallon. Vaikeaa. Jos ei tullut jo sanottua.

Sitten jäävät palkaten, kokeiltiin myös juoksusta seiso ja maahan, nehän on voittajan liikkeitä - muistin juuri tänään :-D.

Luoksetulon loppuosa kiertämällä, tuli niin hiton lujaa, että oli pakko antaa käsiapu, että muistaa tulla eteen nätisti.  Yksi luoksetulon stoppi, palkkasin itse.

2 kgn kapulalla noutoa kiertämällä. Siisti ja vauhdikas.

Kaukoja Oilin vinkin mukaisesti eli ensin peruutusta ja pallo edestä palkaksi. Tämä alkaakin tuntua pikku hiljaa hyvältä. Ajatus on taaksepäin ja silti pallo edestä toimii, ei tule jumitusta (ainakaan vielä). Jatketaan!

Tunnari hyvin, kaikki kapulat ja oma ei-piilotettuna. Tuonnissa peruutin vähän, lisäsi heti tuontivauhtia.

Ruutu - ilman stoppikäskyä, meni taas takaa ulos ensin, korjasi itse. Uudelleen yrityksellä pysyi paremmin ruudussa ja siitä palkka. Merkillä pallo.

Ohjattu, hieno vasen, jopa nätti takaa nosto! Merkillä pallo.

Ja loppuun parit Heidin kuvasaaliit:

kaukoja kaukoja kaukoja

Tiukka meninki..


Ei kommentteja: