tiistai 18. tammikuuta 2011

Kuritonta tokoa

Katin kanssa tokoiltiin kurssin jälkeen.

Tupla aloitti metallinoudolla ja nyt ei riittänyt pelkkä pyllyn nosto varastamisen merkiksi vaan lähti koko helvetin koira.. Arggh. Kurinpalautus kunnolla ja seuraava olikin hyvä. Päästin noutamaan, olisi voinut laittaa taas tölkin kapulalle (unohdin), mutta ei pahasti sikaillut kapulalla. Luovutus oikealle puolelle vino ja vähän vajaa perusasento. Palkatta.

Tunnarissa mokasi pahan kerran!! Normi matka, kapuloita vähän enemmän. Valmiiksi merkattu ja nopeasti hajustettu - selkeästi vaikeampi Tuplalle. Haisteli ja haisteli, otti viereisen ja toi muina miehinä! Uusinnalla haki oman - ei palkkaa. Otettiin kokonaan uusi, myös uusi oma kapula. Nyt pystyi tuomaan omansa, kun oli tarkempi. Kaipa tunnariin on pakko nyt ottaa myös työnalle toi kapulalle meno vaikkapa sitten kiertämällä, koska sehän menee aina keskeltä "sisään" ja vaarana on se kapuloiden potkiminen. Ensi kerralla voisin muistaa laittaa tunnarilaatikon eteen, jotta joutuu kiertämän sen.

Sitten ruutu. Merkki kohtuullinen, mutta siihenkin tehtiin hämyjä, että malttaisi pysyä rauhassa ja odottaa käskyä. Ruutuun haipakkaa, stoppi käskyyn reagoi, mutta kaatui kyljelleen, joten annetaan se anteeksi - jouduin antamaan siis uuden stopin ja sillä taas otti askeleita eteen. Maa-käskyä ei ilmeisesti kuullut (Katikaan ihan lähellä ei kuullut, kun agi-koirat haukkuivat), uusinnalla meni hyvin. Rauhallisesti pysyi hämykäskytyksistä huolimatta, mutta kun käännyin Tuplaa kohden mennäksen vapauttamaan niin avot - seisoi!! Äh. Ja uusintaa sitten tähänkin, kävin palkkaamassa ruutuun.

Seuraamista. Namiapu ei taas toiminut yhtään vaan heitteli päätä suorastaan pois namista, vaikka kielsinkin. Pallo taskunreunassa auttoi hyvin, pää skarppina ja asento skarppina, mutta muutoin tämä tekee taas kaikkea muutakuin rauhallisen seuraamisen (ei pompi, mutta on kuin vielunkieli). Että tätä liikettä....


Otin vielä idarin jääviä itsekseni. Pallon kanssa hyvä stoppi :-).. uusinnallakin hyvä stoppi, ilman palloa. Muutkin asennot tänään oikein! Otin myös suorassa pysymistä pallolla ja mukaan lähtöjä.

Loppuun kaukoja, ei täydeltä matkalta. Alkuun taas vähän turhan paljon innokkuutta, jolloin tulee jalkojen siirtelyjä. Tupla pitää kaukoissa saada vähän "jähmeäksi", jolloin tekee melko hyvät vaihdot.

Ei siis ihan nappiin menneet treenit..

Ei kommentteja: