maanantai 20. syyskuuta 2010

Nami paikkamakuuta ja puuhastelua

Tänään aloitettiin projekti nami paikkamakuu. Eli nameja aivan jalkojen viereen ja väliinkin maahan, tarkoituksena Tuplan skarpata paremmin tekemään töitä, kun ei voi syödä nameja. Ensi vaikutelma hyvä, mutta aika näyttää. Nyt ei vaihtanut lonkka-asentoonkaan, koska piti skarpata ettei vaan vahingossa mene namit suuhun :-p.

Pihassa aamulla tunnari hyvin. Lisäksi hyppyä vinoilla heitoilla, ensin meinasi kiertää, mutta pikku hiljaa oppi ettei voi kiertää mennessä eikä tullessa. Näitä pitää tehdä nyt paljon.

Iltasella pikku puuhastelut jatkuivat. Vähän seuraamista, ensin pelkkää kontaktia pitkään - hyvin. Sitten vähän parin askeleen seuraamista ja kontaktista palkka. Hyvin.

Luoksetuloa, ensin läpi. Pikkuisen loikki, ikäänkuin odottaen stoppia. Sitten stoppi, hyvin ja palkka siitä vauhtiluoksetulona. Sen jälkeen stoppiasennosta maahan, mutta tulikin ihan sukkana läpi :-o. Joten tämä piti uusia, nyt jo onnistui maahankin alas asti. Lopuksi vielä vauhtiluoksetulo maasta.

Ruutua ilman palloa, ihan hyvin. Tai siis niin.. nythän siitä on tulossa ihan puhdas tapa, että menee ensin takarajalle ja kääntyy sitten hakemaan paikkaa. Näinhän se ei saisi tehdä. Täytyisi varmaan nyt päättää, että laittaisi sen stopin kuntoon. Ja toisaalta sitä paikkaakin pitäisi vahvistaa. Hmm.. Loppuosaa myös, jotta osaisi ensi kerralla tulla sivulle vasuria pitkin eikä etukautta oikealta :-o.

Sitten tunnari. Ja hohhoijaa... nyt sitten toikin väärän - vielä pariin kertaan ennenkuin toi oman. Tietysti tämä sitten uusittiin että saatin palkkauskin. Oli paaaljon kapuloita, ehkä 20. Vanhoja tunnareita oli myös joukossa ja tarkemmin kun katsoin, niin Tupla toi vanhat merkillä varustetut kapulat sieltä. Äh. Olikohan nyt sitten kuitenkin niissä hajua vai työskentelikö vaan ihan miten sattui - tai ehkä molempaa? Ehkä mä en nyt edelleenkään käytä niitä vanhoja... Vaikka nuokin nyt oli ollut pakkasessa jo aika pitkään.

7 kommenttia:

Me kirjoitti...

Hyvältä kuulostaa teidän treenit. Itse olen mallia epätoivoinen - niin paljon olisi tekemistä voivoi-luokkaan... Pitäiskös katsoa lokakuuta yhteistreeniin?

Sirpa A kirjoitti...

Eikös se haju pakkasessa säily oikein erittäinkin hyvin (ainakin ID-testeissä käytetyt hajunäytteet säilytetään pakastimessa).

PiaP kirjoitti...

Joo, tästä on puhuttu yleisemminkin netissä, että voiko niitä tunnareita "putsata" pakkasessa vai ei. Mä en ole oikein varma asiasta enkä ole käyttänyt vanhoja kapuloita. No, nyt tuli testattua. Tais jäädä testit siihen... (toki oikeasti se juuri hajustettu kapula pitäisi haista enemmän omalta, mutta...) Että nyt löytyis Katille tunnarikapuloita ennekuin saat niitä uusia :-).

Pia

riitta kirjoitti...

Poliisi tästä Kokemäellä käydessä puhui, että ei ne hajut lähde täysin pesemällä tai pakastamalla eikä vuosienkaan saatossa. Ja jos säilyy metallisissa ID-kapuloissa niin hyvin, niin mitenkä tehokkaasti säilyvätkään puukapuloissa.

Anonyymi kirjoitti...

Muistan joskus id-tunnistamisen expertin Hanneleen kertoneen, että id-koirat pystyvät rekisteröimään vuosienkin jälkeen mitä ihmeellisimmissä paikoissa olleita tavaroita ja tarvikkeita, siis niiden hajun. Että ei pitäisi aliarvioida näitä omienkaan koirien hajuaistia..

Pia

Heidi ja Fani kirjoitti...

Olis kiva pitää O-pentupäivä :) Tarja sitä tänään just ehdotti. Miltäs kuulostaa?

PiaP kirjoitti...

Mukana Heidi!!!
Eikös Riitta jo ehdottanut marraskuulle? Toki muukin ajankohta käy, mukana mukana :-D