sunnuntai 3. heinäkuuta 2011

No okei, ihan pieni hymyn ja tuuletuksen paikka :-)

Tänä aamuna (yllättäen vauva nukkua puhisi vielä, kun itse jo tein lähtöä, joten pakko oli herättää kesken unien...) lähdettiin kohti Ulvilan tokokoetta. Vähän jännitti onko paikalla ketään vauvavahtia, mutta päätin kuitenkin lähteä katsomaan. Iso kiitos Ristimäen Jessicalle, joka olikin järkännyt puhelimitse mulle vauvavahdin!! Olipas ihanaa :-). Vauva oli niin kiltisti koko kisan ajan ettei vahtia pahemmin häirinnyt, mutta silti on tietenkin tosi tärkeätä, että siinä on joku vaunujen vieressä katsomassa, että kaikki on hyvin.

Sitten kisaan. Tuomarina Tiina Heino ja liikkurina luonnollisestikin Jykä. Olipa muuten Ulvilan kenttä kokenut kovia!! Tai ei kenttä, mutta sen ympäristö hakattu sileäksi ja tehty joku tiekin siihen lähes kentän läpi :-(. Niin, se kisa.. Kisaa käytiin kahdella kentällä, ihan hyvä homma sekin vaikkei kyllä tuolla näytä _onneksi_ olevan Tuplalle merkitystä. Palkintojen jaossa mulle kyllä tuli lähes sydämen tykytyksiä, kun toisesta kehästä karkasi joku bull-sekoitus juoksemaan pitkin kenttiä... näin jo sielujen silmin, kuinka se hyökkää Tuplan kimppuun. Onneksi se vain ilahdutti itseään juoksemalla ja juoksemalla ja juoksemalla pitkin isoa nurmialuetta ja onneksi toinen kehä oli jo tyhjä koesuorituksista!! Itse kisa meni näin;

Paikalla istuminen 7 !!! Voi veljet... HErra Tupla sitten istui kyllä visusti paikoillaan, mutta kuola valuen nuoli toisen takajalkansa vierestä nurmikkoa. Arvatkaa tekikö mieli kurmuuttaa, kun saavuin paikalle - kyllä!! Nyt sitten tyttökoiria treeneihin ja mielellään pissapaikkoja myös....

Paikalla makuu 8,5. Arvasin, että tässäkin sitten haistelee :-((. Mutta nyt olikin vain haistellut ihan etujalkojen vierestä... eli tähän sitten taas namit kehiin, ettei tule tavaksi.

Ruutu 10. Tää oli tänään todella vaikea liike, tosi moni koira nollasi ruudun jostain syystä. Onneksi Tupla ei.. Paikka oli kyllä melko takana, ehkä viisi senttiä jäi pelivaraa takarajasta. No, se riittää. Sivulle tulo siisti, avasin kämmenen auki, jotta sain sen "huomaamattomasti" tulee nätimmin...

Idari 10. Ekalla suoralla painoi kyllä reilusti. Lisäksi istumisessa edelleen se rytmin muutos ja nyt seisomisessa yritin kävellä rivakammin. Pysyi siististi suorassa asennoissa!


SEuraaminen 8,5. Enpä tiedä, tuskin olisi ansainnut noin korkeita pisteitä. Nyt tuntui sinällään siistimmältä kuin yleensä treeneissä, mutta yhden kerran taas nenä kävi maassa siinä samassa kohdassa kuin paikalla oloissa, onneksi tuli käännös juuri siihen kohtaan ja ihan vahingossa vähän jalka kopsahti Tuplaan :-o. Lisäksi täyskäännöksissä jää jotenkin kummasti jälkeen, tätä on tapahtunut ennenkin.

Hyppynouto 10. Tämä tuntui kaikkinensa tosi siistiltä!

Seuraavassa erässä:
Luoksetulo 8,5. Mä myöhästyin pahasti seiso-käskyssä, lisäksi pysähtyminen ei ollut hyvä. Muuten siisti.

Kaukot 8,5. Tiina sanoi, että seiso-istussa tuli eteenpäin, muut pysyi paikoillaan. Näin varmaan olikin!

Ohjattu 10. Oikea, tämä oli itseasiassa tosi hyvä kokonaisuudessaan.

Tunnari 9. Meni aika siististi kapuloille, mutta haisteli koko rivistön läpi ja palasi taas uudelleen haistelemaan ennenkuin nosti omansa. Sinällään Tuplalle kummallista. Lisäksi se nenällä tökkäsi reunimmaista kapulaa :-/. No, onneksi kuitenkin suoritti tehtävän...

Loppupisteet 288,5, 1.sija ja kp sekä se TK4. Tupla tuntui ihan kivalta pl. nuo paikalla olot, mutta muuten ihan helpon tuntuista tekemistä. Okei... ehkä mä nyt olen ihan tyytyväinen, vaikka .... No, joo, hyvä alku tokouralle tämä on :-D. Kiitos tuhannesti treenikavereille ja kaikille meitä matkan varrella auttaneille ja neuvoneille - teitä tarvitaan vielä monen monta kertaa!!  

Alla Pesosen Heidin nappaamia kuvia
Ruudussa!

"Ruutuun(ko?)"
Ja matkalla ruutuun..


"Oikea Tuo!"

12 kommenttia:

Hanna kirjoitti...

Jee, hyvä te :)
Hurjan paljon onnea vielä tätäkin kautta!!
Jatketaan reenejä kohti seuraavia etappeja - ja ne valiobileet heii..

Anonyymi kirjoitti...

Oikein paljon onnea tätäkin kautta!

Olet nyt vaan ihan reilusti tyytyväinen ja hymyile ihan kunnolla:-)

t.Tarja

Anonyymi kirjoitti...

Onnittelut koularista:)!

T: Riitta

Heidi kirjoitti...

Mahtava pari Pia ja Tupla :-) Onnea ihan älyttömästi.

Ledina kirjoitti...

Onnittelut TK4-koularista! Meillä olisi ollut viime viikolla erinomainen tarjous häiriötreenistä: kahdella nartulla oli nappipäivät meneillään ja samalla kentällä treenasi pari urosta yhtä aikaa. Urokset tekivät erinomaista tottista, yrittivät oikeasti tsempata!

T. Leena

Anonyymi kirjoitti...

Hurjasti Onnea vielä tännekkin! Hyvä te! Niitä bileitä odotellessa....
Meistä saa tyttöseuraa ja voin vielä kaupanpäälle pissattaa Zenin makuupaikan viereen. Nähdään!!

-Katja

Laura kirjoitti...

Onnea Pia&Tupla! :)

Hiippari kirjoitti...

Tuuletusten paikka! Paljon onnea valiolle! Ne näyttelytulosksethan me kalastetaan jostain vaikka mikä olisi ;)

Katri kirjoitti...

Onneksi olkoon!

Kati ja pojat kirjoitti...

Kyllä nyt voi jo vähän tuuletella! Onnea vielä kerran!

-Heidi- kirjoitti...

Onnea! Oli kyllä hienon näköistä menoa teillä :)

Me kirjoitti...

Meiltäkin isot onnittelut!!! Hyvä te!
Oili, Pete ja Ziipu