sunnuntai 13. helmikuuta 2011

Leppoisa viikonloppu

Lauantaina piti olla Christan koulutus Lahdessa, mutta se peruuntui. Jos olen rehellinen, tunnustan että peruutus tuli kuin tilauksesta. Olin perjantai-iltana aika heikossa hapessa ja yökin meni taas kaikkea muutakuin nukkuessa, ja valmiiksi jo tuskailin, että miten jaksan a) ajaa Lahteen b) olla koko päivän jalkeilla ja vielä c) ajaa turvallisesti takaisin. No, tekstari tuli perjantai-iltana ja pelasti minut :-). Vaikka oikeasti olin kyllä Christan koulutusta odottanut ihan hirmu paljon, mutta aina nämä asiat ei mene niinkuin ajattelee..

Ei tullut sitten lähdettyä edes hallille treenaan, vaikka pitäisi, kun koe on ensi viikonloppuna. Eikä tullut tänäänkään lähdettyä... No, viikolla sitten tehdään se mitä vielä voidaan.

Pihallakin on ollut niin ketun kylmä, että pihatreenitkin ovat jääneet tosi vähiin. Lähinnä tunnaria ja vähän jotain pikku puuhaa. Sei-is "uusi" peruuta käsky on alkanut tuottaa tulosta, ja nyt Tupla peruuttaa sillä jo vähän turhankin paljon ja välillä unohtaa sen istumisen siitä. Täytyy vielä testailla, että uskallanko käyttää tuota käskyä kisassa vai en. No, se ei ole kovin iso murhe kisoja ajatellen :-)).

Siskot Zip ja Fani ovat taas tänään kunnostautuneet, kun toinen siirtyi kakkosiin agissa ja toinen sai tokan ykköstuloksensa evl.ssä! Niin ne on taitavia! Ja tietty isoveli Ässä on niiiiin ässä, voitti eilen karsinnan :-). Nyt ei voi kyllä todeta, että suku olisi pahin :-)

Ei kommentteja: