sunnuntai 5. elokuuta 2012

Piirinmestaruus tokot

Mistäs aloittaisi.. Aamusta? Piirinmestaruudet pidettiin tässä ihan kotikulmilla Menkalan kentällä. EVL alkoi klo 10 ja mikäs siinä, mukavan lämmin aamu ja kisapaikalle matkaa n. 500m. Fiilis oli aika rento, koska treenit ovat jääneet TODELLA vähäiseksi - sm-kisojen jälkeen ei yhtään kimppatreeniä. Kotipihatreeniä toki. Oikeastaan oli ihan mukava lähteä tokokisaamaan, vähän niinkuin puhtaalta pöydältä :-). Järjestelyt sujuivat ihan hyvin, hiekkakenttä ei tietty ole paras mahdollinen, mutta onneksi ei esim. lasiin kukaan telonut jalkaansa. Tuomarina Ossi Harjula ei nyt ihan onnistunut parhaalla mahdollisella tavalla, mutta toisaalta tuomari tekee ratkaisunsa oman näkemyksensä mukaan. Tässä lajissa on siihen tyydyttävä.. Omaan suoritukseensa voi olla tyytyväinen tai epätyytyväinen, tuomarin näkemyksestä viis.

Tupla kilpaili numerolla 10, liikkeet kahdessa osassa ja lopuksi paikalla olot. Eka setti:
Ruutu 10. Tämä oli aika siisti ja kiva suoritus. Varmaan kaikkea voi tehdä paremmin ja nopeammin ja hienommin, mutta meillä on suurempiakin ongelmia, joten tämä oli ihan hyvä.
Seuruu 8,5. Tässä taas se suurin ongelma. Nyt vire oli tosi alhainen, ja lähnnä se oli sellaista päiväkävelyä siellä ja täällä. Ei toki purru eikä pahasti painanut, mutta katsekontakti taas karkaili mihin sattui ... Tämä jos mikä on meillä vireliike. Pk:ssä liian korkealla, tokossa monesti liian alhaalla. No, summa summarum, ihan liikaa tästä(kin) pisteitä.
Luoksetulo 10. On Tupla tehnyt paremminkin tämän, mutta ihan jees. Tässäkin, kuten muissakin tänään, sivulle siirtyminen tosi hidas ja varovainen. Jontten ohje menee nyt roskakoriin viikoksi, pakko tehdä rentoutta sivulle siirtymiseen nyt pikaisesti.
Idari 9. Seuruu ei tuntunut ihan katastrofilta, jäävät oli varmaan taas aika lussut, ainakin se seiso. Lisäksi Tuplan pää kyllä kääntyili jäävissä, paremminkin tämän kyllä osaa!

Toinen setti:
tässä muuten meinas käydä paha moka - jätin boomer-pallon (Tuplan suurin ja ihanin lelu!) teltan taakse, kuten ekassakin setissä tavallisen pallon. Tupla joko näki pallon jätön tai sitten boomer vaan jäi pahasti takaraivoon kiinni.. Ja Tuplan ajatukset olivat koko ajan pallossa kehässä ollessaan, meinas vapautuksissa karata pariinkin kertaan pallolle!! Mitäpä tästä opimme - jep. Opin.
Ohjattu oikea, 9,5. Kyllä luovutus oli aavistuksen vino. Mutta piti hyvin kapulaa, nosti siististi ja mielestäni ihan kiva vauhti mennen tullen. Tykkään, että nostot ovat siistiytyneet!
Kaukot 9, tämä oli Tuplalta hyvä sarja - ilman muuta liika pisteitä. Mutta olen tyytyväinen, ehdottomasti! Siirtyi eteenpäin jonkun verran, mutta ei todellakaan paljon. Lisäksi vaikea maa-seiso pysyi uudella käskyllä kivassa paketissa. Ehkä tämä vielä joskus?
Metalli 9,5 Ihan siisti. Varmaan voisi tässäkin olla paljon parempi, mutta ihan ok.
Tunnari 9. Tässä näkyi ehkä parhaiten tai pahiten (?) treenaamattomuus. Tupla haisteli kapuloita tosi pitkään, hyvin outoa käytöstä Tuplalle. Onneksi malttoi kuitenkin vain haistella eikä maistella!! Tuontikin oli melko hidas, mutta on se hitaamminkin joskus tullut :-D. Nyt ei purrut.

Paikalla istuminen 10. Jaloista päätellen oli paikoillaan, muusta en tiedä.
Paikalla makuu 10. Tähän kulminoitui päivän paska fiilis, joka jatkui aika pitkään. Tuplaa oli kiusannut ampiainen, joka sitten lopulta myös itseasiassa oli pistänyt Tuplaa toiseen lonkkaan. Ja katsojien ristiriitaset kertomukset kertovat, että jotain sählinkiä oli Tupla ampiaisen kanssa harrastanut, saman näin kyllä hiekassa olevista jäljistä, että jotain oli tehty. Liikkuri syöksyi liikkeen jälkeen tuomarilta kysymään, että näitkö - sitä pisti ampiainen. Tuomari totesi, että näki ja ihmetteli, että koira ylipäätään pysyi paikallaan. Tuomari tulkitsi asian niin, että halusi antaa Tuplalle suorituksesta 10.. Eihän se oikein ollut, se on selvä. Mutta minkäs mä sille voin?

Niin tai näin.. Tuplan sarja oli ihan ok. Ei huippu, mutta tasaisen siisti. Vähän se tuntui lussulta paikoitellen. Tupla sai pisteet 299 ja voitti piirinmestaruuden. Enpä olisi aamutuimaan uskonut. Ja hyvin ristiriitaisesti asiaan vieläkin suhtaudun. Se ei kuitenkaan muuta sitä tosiasiaa, että Tupla teki hyvän sarjan. Minä en tuomarin näkemyksiin voi vaikuttaa. Toki mä niin toivoisin, että tuo ampiaisseremonia olisi jäänyt kokematta :(. Mutta kun en voi siihenkään vaikuttaa. Mutta sellainen ajatus syntyi, että jostain pitää löytää paljon kärpäsiä, joiden kanssa treenata paikalla oloja .. ampiaisilla en viitsisi tehdä.

Kuvasta päätellen Tupla ainakin oli tyytyväinen :D


8 kommenttia:

Heidi S kirjoitti...

Mun mielestä ampiainen on aika harvinainen häiriö paikalla-olossa ja varsinkin kun se pistää, on se jo kohtuuton häiriö, siksi tuomari ratkaisi asian ihan oikein, on se susta nyt hyvä juttu tai ei. Teitte niin hyvää kokonaisuutta että onnittelujen paikka kyllä on, onnea mestarit!! terkuin Heidi S

Hanna kirjoitti...

Vai että kärpäsostoksille ;) Mulla on meille talven varalle vähän sitten muitakin suunnitelmia - kerron tarkemmin!
Hurjasti ONNEA piirinmestaruudesta! Ole tyytyväinen hyvään sarjaan, ampiaisia tulee ja menee ;)

PiaP kirjoitti...

Kärpäsentoukkia?? Hnnn.. Luoksetulo oli muuten 9, ei 10 . Panovihre.

Kati kirjoitti...

Te teitte hyvän ja ehjän sarjan ja ansaitsitte voittonne. Epäreilua sekin olisi ollut, että joku typerä amppari oli saanut sabotoida muuten hienon suorituksen.

Anu kirjoitti...

Ampiaishomma oli huonoa tuuria. Ilman ampiaista olisitte todennäköisesti kuitenkin tehneet kympin paikallaolon.

Susan Miiro kirjoitti...

Ihan samaa mieltä muiden kanssa! Nyt vain nautit tuloksista! On varmasti, totta, että aina jää parannettavaa ja toko ihmisille ei juuri mikään riitä ;) mutta toko jos mikä on arvostelulaji ja tämä sattui olemaan nyt tämän tuomarin näkemys alueenne piirin mestarista!

Hiippari kirjoitti...

Onnittelut tätäkin kautta!

Me kirjoitti...

Onnea Pia ja Tupla piirinmestaruudesta!!!