maanantai 6. helmikuuta 2012

Pihattelut

Sainpa treenattua pihassa, kun oli niin ihana sää!

Aloitin tunnarilla, iso kasa päällekkäin olevia kapuloita ruudun vieressä. Taas haisteli melko pitkään ennenkuin pääsi tonkimaan omansa toisen kapulan alta. Vauhtipalkka. Saa nähdä mitä saan tolla vauhtipalkalla aikaan....

Sitten sitä ruutua. Halliolosuhteissa ruudun matka on aina vähän nafti, joten nyt piiiitkältä matkalta - hienosti meni kaksi toistoa, jopa vähän ruudun takaa yli (en antanut stoppi käskyä). Toi on sinänsä veikeä otus, että vaikka mulla roikkui narupallo kädestä, se malttaa silti mennä oikeaan paikkaan vauhdilla. Ei itsestäänselvyys bordercollielle.

Sitten seuraamista, kainalolla. Väliin jääviä, seiso ja maahan juoksusta. Aika kivaa settiä. Pakkiakin muistettiin taas ottaa ja olin kuulevinani pienen inahduksen... arggh.

Sitten tasamaanoutoa. Ja perhanan rontti sikaili taas kapulalla. Ensin meinasi viilata mua linssiin "oho-muka liukastuin kapulan päälle" meiningillä. Onneksi tajusin ja pysäytin homman heti. Jouduin palaamaan tasamaassa ihan perusharjoitukseen "taakse"-käskyyn, jotta otti nätisti kapulan. Toistoja tehtiin namilla aika monta, että alkoi mennä taas jakeluun. Tätäpä pitää taas muistuttaa.

Lopuksi kaukoja jumppaillen ja peruuttaen.

Ei kommentteja: