perjantai 13. tammikuuta 2012

Hallilla

Ylökkin vuorolla:

Tupla aloitti idarilla. Ajattelin palkata nyt seuraamisesta, mutta keuli niin pahasti, että pitikin sitten hinkata parikin pätkää, että pääsin palkkaamaan... Asennoista istu ja seiso, tuntui ihan ok. Näissä myös pysymistä harjoiteltiin.

Sitten kaukot, takapalkalla. Kisamatkasta ja peppu viivalla. Kaksi eri sarjaa. Molemmissa tuli ehkä kymmenisen senttiä eteenpäin, molemmissa se seiso-istu ei edelleenkään mene ihan täydellisesti. Muut vaihdot nyt malttoi pitää tassut paikoillaan. Vielä erikseen seiso-istu jumppaa.

Tämän jälkeen tunnari. Ihan vain kaikki kapulat levitettynä hujan hajan ja joukossa yksi oma (yllättävää - eikö?). Haistelikin pidempään vääriä, kun se oma jäi jotenkin taas sinne jalkojen väliin eikä meinannut osua ollenkaan kohdalle. Hyvä, että joutui tekemään töitä ja haisteli ihan rauhallisesti. Ihan kiva palautus.

Sitten seuraamista. Hinkattiin aika pitkään. Saatiin muista hyvää häiriötä. Nyt oli hiljaa, mutta välillä taas painoi sekä pompotti etutassuja.

Paikalla istuminen ihan rauhallinen ja varma vaikka ympärillä sattui ja tapahtui. Paikalla makuussa jätin taas ihan vinksalleen ja lisävinksalleen lonkka-asento. Toi on kyllä ruma. Kummassakaan ei haistellut, kurkistelen ikkunasta salaa - hyvä!

Ei kommentteja: