sunnuntai 11. joulukuuta 2011

Meirän hallilla

Tänään testattiin Meirän halli Hannan kanssa. Ihan kiva paikka ja varsinkin nurtsikentän puoli on ihan sopivan kokoinen tokotteluunkin. Meillä oli kyllä kumimattokenttä varattu, mutta koska nurtsikin oli vapaa niin sinnehän me sitten mentiin. Hyvät treenit olikin!

Tupla aloitti seuraamisella. Kainalolla :-). Aika kivoja pätkiä, ihan alkuun piti vähän diipadaapailla, mutta petras kyllä, kun huomautti. Ihme ettei ole alkanut nyt sikailla tuon kainalon kanssa!

Idari, sei-is-maa. Ekassa seisossa heti teputti ja vaihtoi jalkojen paikkaa - jäi rysän päältä kiinni! Ja pysyikin nyt sitten paikoillaan kuin tatti. Istu oli kuulema ihan nopea ja maahan myös. Kaikissa lähti hyvin mukaan, kun annoin sen seuraa käskyn riittävän myöhään. Tuntui siistimmältä kuin on ollut.

Luoksetulon stopit vain "kierrättämällä" (ilman kiertoa a la Tupla). Hyvin stoppasi ja maihinkin, ei yhtään varonut uutta alustaa! Tosin alusta ei tuntunutkaan kyllä erityisen liukkaalta.

Ruutu, jossa merkiltä lähtö vasempaan. Ja merkki vajaaksi. En päästänyt siitä ruutuun vaan otettiin uusiksi ja TODELLA tiukka muistutuskäsky ennen merkkiä. Tupla oikein hyppäsi merkin taakse :-D. Siitä palkka. Uusinnalla sama muistutuskäsky, joka niinikään toimi. Hyvin ruutuun - palkka.

Sitten toisella kierroksella aloitettiin ohjatulla, vasen. Hyvä merkki, siisti nosto, hyvä luovutus. Ei sivulle siirtymistä. Palkka.

Metalli hyppynoutona (hyppynä muurin palikka), ihan siisti suoritus, mutta sivulle varasti. Ei palkkaa.

Tunnari kisamaisesti. Siisti suoritus, ei purrukkaan. Ei sivulle siirtymistä. Ja tästähän sai pallo palkan.

Loppuun kaukoja takapalkalla ja Hanna seisoi vieressä antaen meille oikeilla käskyillä hämykäskyjä. Seisomisesta maahan Tupla meni oikein mielellään Hannan käskyillä alkuunsa :-). Sitten kun alkoi kuunnella vain minua teki tosi hyvät vaihdot, kun joutui ilmeisesti keskittymään ihan täysillä! Tämä oli tosi hyvä treeni Tuplalle!

Ainiin, tehtiin vielä kuuntelua kapulan luovutuksessa ja sivulle siirtymisessä. Ensimmäisellä meni halpaan ja irrotuksen jälkeen siirtyi Hannan käskyttämänä sivulle :-). Sen jälkeen ei enää mennyt halpaan vaan tapitti ihan tosissaan minua, että koska saa siirtyä. Hyvä, Tuplallekin kyllä tekee terää aina välillä vaatia ihan oikeasti keskittymistä ;-)! Pääsääntöisesti se reagoi näihin aina oikein.

Kun aikaa oli, tehtiin paikalla olot. Istumisessa poikien väli n. puoli metriä. Huiskun mielestä ilmeisesti väli oli liian pieni, koska sillä pysyi korvat tosi terhakkaana pystyssä kypäräkorvien sijaan! Makuussa laitettiin koirat vastatusten ihan siis nenäkkäin. Siirryttiin piiloon Tuplan taakse ja Tuplahan kääntyi ja vääntyi ihan kiemuraan. Tätä voisi Tuplan kanssa enemmän tehdä, että joutuisi silti olemaan suorassa, vaikka mennään taakse piiloon. Nyt se ei oikein onnistunut, mutta muutoin tuo nenäkkäin olo ei kauheasti haitannut.

Ei kommentteja: