torstai 3. marraskuuta 2011

Hallitokot

Torstain tokottelut hallissa Hannan kanssa;

Tuplan eka setti oli palkkaamatonta tunnariin asti. Ensin Ruutu vinottain hallin kulmasta kulmaan. Vähän hankala kulma eikä ihan kisasääntöjen mukainen. Merkki sinällään ihan ok, mutta jostain syystä lähti merkiltä ruutua kohden ja pysähtyi, luimisteli kummallisesti takaisin merkille. Ilmeisesti kuvitteli (tai ehkä varastikin) varastaneensa ja epäröi, että sanoinko vai enkö? Olipa outo. No, uusinnalla ihan hyvä ruutuun meno ja loppuosakin otettiin, tämä voisi olla siistimpi.

Sitten metalli. Hyvä hyppy ja siisti nosto sekä luovutus. Täysi sivulle tulo.

Tunnari rivissä. Haistelu pikkaisen levoton, mutta ei kuitenkaan nostellut mitään vääriä. Tuonnissa taas pyörätti kapulaa kertaalleen, samoin luovutuksessa, josta myös irrotti turhan kevyesti - hädin tuskin ehdin koskea kapulaan. Höh. Hyvä sivulle siirtyminen. Tästä sitten palkka.

Toisessa setissä ohjattu, vasen. Hyvä merkki, hyvä nosto, mutta pyöräytti kapulaa tuodessa. Samoin luovutus tosi höllä. Sivulle siirtyi hyvin. Ei palkkaa.

Kaukoja kisamatkalta, mutta takajalkojen edessä rima. Nyt teki hyvät kaukot, tietty kun oli rima muistuttamassa takajalkojen olemassa olosta! Tästä palkka.

Ehdittiin vielä kolmattakin settiä. Siinä ensin pikkuisen kuuntelua. Tuplalle metalli suuhun ja siitä lähetys ruutuun. EI VAIN VOI pitää kapulaa suussa, kun menee ruutuun. Jestas mikä pönttöpää. Sitä sitten vähän hinkattiin, ja lopulta sen sain onnistumaan. Ruudusta kapulan kanssa hypylle, tämä onnistuu hyvin, ja sitten taas takaisin ruutuun ja huoh - vaikeaa...ei voi mennä ruutuun kapula suussa, se vaan tippuu plöts. No, se saatiin jossain kohden sitten onnistumaan ja pääsin palkkaamaankin. PIti ottaa myös vielä tuosta merkkiä, mutta eihän sekään olisi kapulan kanssa onnistunut, joten jätettiin suosiolla pois.

Idari kertaalleen ihan seuraamisella. Just..seuraaminen oli juuri niin kammottavaa kuin vain voi kuvitella. Ei olla nimittäin tehty sitten yhtään! Asennot hyvin.

Asentoja vielä peruuttamalla erikseen, nämäkin ihan hyvin.

Lopuksi paikka istuminen ja makuu. Pojat ihan vieretysten ja Tuplalle pissaläntti etujalkojen eteen. Mutta eipä se tietty haistellut, kun olin vahtimassa. Huisku oli kuin maansa myynyt, kun Tupla oli vajaan puolen metrin päässä virkamiehestä :-D.

Ei kommentteja: