torstai 18. elokuuta 2011

Jälki ja esineet

Pinsiöön aamulla ja ohjelmassa jälki sekä esineet.

Esineruudussa Tuplalla oli niin sanotusti kaasu auki. Vähän turhaan vauhtia, mutta esineet kuitenkin nousivat melko nopeaan, joten..

Jälki olikin vallan mainio! Kaksi tuntia vanha ja mun Sport Trackerin mukaan 1,8 km pitkä, Hannan vastaava luku oli 1,6. Tupla oli eri eri eri pätevä, vain hirvien nuolukivellä oli sen näköinen, että singahtaa nenä pystyssä läheiseen pusikkoon, mutta kun en päästänyt sellaista tekemään jatkoi hienosti jäljestystä. Tuntui kyllä pitkältä matka, lopussa Tupla ajoi jo vähän huolettoman näköisesti, mutta silti korjasi, jos oli menossa ensin kuusen toiselta puolelta niin palasikin takaisin ja meni toiselta puolen, että kyllä hyvin oli silti työn touhussa! Nelos keppi "jäi", toki mä sen nostin, kun Tupla ajoi jostain syystä kiven toiselta puolelta mitä olisi pitänyt. Mutta kaiken kaikkiaan olipa kiva nähdä, että osaa se jo hienosti noin haastavan ja pitkän jäljen! Ainiin, janakin sattui olemaan ihan napakymppi, syvyyttä oli reilusti yli 50 metriä ja meni kyllä niin viivasuoraan merkille kuin vai voi ja merkin jälkeen kääntyi oikeaan suuntaan (joka oli vasen). Hieno juttu!! Ja lapsetkin jaksoivat kolmen tunnin rupeaman melko hyvin - käsittääkseni :-D.

Ainiin, piti vielä lisätä, että Tuplalla on vänkä tapa viedä lelut erityisesti nyt Ellan ja Eemelin jalkoihin leikittäväksi. Huoh. Ei niin hyvä kombinaatio. Vaikka Tupla ei tokikaan ilkeä ole pikkuisille, mutta vähän turhan rajuksi saattaa touhu mennä. Useampaan kertaan esineruudun jälkeen Tupla änkesi itsensä aina lasten jalkoihin pallon kanssa. Harmaita hiuksia äideille :-D. 

5 kommenttia:

Hanna H. kirjoitti...

Miten te kulutatte noin pitkän vanhenemisajan, 2h?

PiaP kirjoitti...

Voi, se on helppoa. Ensinnäkin meidän on tehtävä jäljet eri aikaan, kun on lapset mukana. Eli siihen jo menee aikaa hyvin. Sitten tehdään esineruutu ja siihenkin menee tovi, kun kaitsetaan lapset ja syötetään ja vaihdetaan vaipat ja ja ja ja :-D.

Ja juoruamiseenhan saa aina aikaa kulumaan!!

Pia

Hanna kirjoitti...

Välillä tuntuu että tulee ihan kiire sinne jäljelle ;)

Hanna H. kirjoitti...

OK :)
Itsekseen kun tuolla metsissä nyhjöttää, niin tuntikin tuntuu piiiiiiiiiiiitkältä.....

PiaP kirjoitti...

No itseasiassa eilenkin taisi käydä niin, että ainakin Tuplan jälki oli yli kaksi tuntia vanha. Ei paljon, mutta jonkin verran.

Yksin ollessa se on ihan eri asia. Silloin pitää kyllä keksiä jotain muuta tekemistä.