torstai 28. heinäkuuta 2011

Leirikäynti

Torstaiaamusta lähdettiin Punkalaitumelle Tending-Leirille. Me oltiin Ansun tokoryhmässä. Aiheeksi valitsin yllättäen seuraamisen. No, siinähän sitten päädyttiin yhden asian korjaamiseen kerrallaan ja valitsin yllättäen pään asennon. Eipä tullut mitään ihan uutta neuvoa, mutta hyvää muistutusta ja sitä, että treeniä pitäisi tehdä törkeän paljon ja kuurina.. Eli häiriöseuraamista ja musta-valkoisuutta omaan kriteeriin. Tiukka huomautus virheestä ja ilman käskyä uudelleen korjatusta kehua - ei palkkaa. Musta-valkoisuus on vaikein rasti tässä hommassa... Lohdullista oli se, että namiyritelmät sain jättää Ansun mielestä pois. Ne ei vaan sovi meille, se on sanottu moneen kertaan.

SEn verran ehdittiin tehdäkin, että Tuplalle häiriö sivulla oloa, jonka se suoritti ihan tosi tosi hyvin. Sitten ihan pieniä liikkeelle lähtöjä, jotka myöskin pään osalta oikein hyviä. Nyt kotona kuurina ja haen niitä häiriöitä vaikkapa noutokapulan heitolla, seinää kohden kävelyllä jne.

Tehtiin myös paikalla olot. Istuminen ok, jonkun kärpäsen tuo taivaanrannan maalari oli napannut suuhunsa. Makuussa en meinannut saada sitä millään sivulle, loikkasi aina nurmikolla sellaisen alueen yli?! En tajua. No, oli pakko siirtyä toiseen paikkaan, koska jotain outoa tossa nyt oli enkä halunnut alkaa runnoa Tuplaa väkisin maahan. Ansu "hiihti"  liikkurina ja kas, Tupla ei mennyt ekalla maahan eikä noussut sitten sivullekkaan ekalla!? Uusinta hiihtelyllä nämäkin onnistui. Itse makuu oli ihan ok, sen mitä piilosta sitä tarkkailin.

Lopuksi otin vielä omatoimisesti hypyn, tämä ihan ok, taakse-käskyä käyttäen. Sekä ruudun. Merkki oli taas vähän turhan kaukana, uusin. Sitten ruutuun lähetyksessä meni ensin ohi ruudun jollekin valkoiselle paperille  tmv., mutta korjasi itse sitten kyllä ruutuun, kun huomasi virheensä. Tästä ei kuitenkaan muutakuin suullinen kehu. Uusinnalla oikein hieno ruudun paikka.

Veikan kanssa lähdettiin ruuan jälkeen kotiin, kun oli ihan törky kuuma. Vaikka aurinko oli pilvessä, mittari näytti 28 astetta ja äly painostava ilma. Katsoin parhaaksi hilpaista kotiin vielä, kun kaikilla oli asiat hyvin :-O. Huomenna sitten uusiksi.

Ei kommentteja: