perjantai 13. elokuuta 2010

Pakkolepoa päivä ja Mouhijärven tokot

Tupla aamulla ontui, iski melkein heti paniikki :-(. Se oli päivän pakkolevossa sisällä ja illalla lähdettiin Marian kurssille Mouhijärvelle. Maria lupaili, että voidaan tehdä rauhallisia liikkeitä. Luulen, että Tupla on nitkauttanut etujalkansa esim. hyppiessään omenapuihin.. se hyppii tosi korkealle oksiin ja ihan pystyasennossa. No, tänään illalla ontumista oli enää hyvin vaikea huomata ja treeni-intoa olisi ollut kovasti. Huomenna jätetään hakuilut väliin, mutta menen kyllä paikalle ja otan vain ilmaisuja. Toivottavasti tämä todellakin menee ohi pian, jottei tule mitään hengenahdistuksia itselle...

Marilla katsottiin kaket ja tunnari. Kaukojen sei-istuun tuli todella hyvä neuvo, eli naksu taas käyttöön ja naksaus heti kun liikuttaa etujalkoja taakse ja takajalat pysyy paikoillaan. Naksu siis ennen istumista, pelkästään siitä, että liike lähtee oikeaan suuntaan. Kokeilin tätä vielä illalla pihassa ja tuntui toimivalta. Tupla teki ensimmäistä kertaa peruu-käskyllä oikean istumisen ilman käsiapua, vartalo oli mukana "työntämässä" sitä taakse. Eli saattaa toki olla toi vartaloapukin, jota olen nyt pari päivää käyttänyt. Mutta joo, tuntui joka tapauksessa hyvältä ajatukselta tuo naksautus oikeasta liikkeen suuntaamisesta.

Sitten tunnari. Höh. Eka meni pitkästä aikaa pelkäksi tuomiseksi. Tupla ei haistellut yhtään, nosti ekan ja toi. Uusintakin vielä samoin :-((, jo luulin että tämä vaihe on mennyt ohi. Tehtiin uudelleen niin, että Mari jätti väärät kapulat ja mä vein oman sekaan. Nyt haisteli ja toi oman. Täytyy vain jatkaa edelleen tätä valittua linjaa ja olisi voinut vaikka helpottaa heti alkuunsa tuolla tavalla, että itse vie kapulat.

Lopuksi tehtiin Hugojen kanssa paikalla olot pihalla. Istuminen hyvin ja samoin makuu, paitsi se perinteinen tosi löysä makkaralonkka-asento heti alusta alkaen.

Tupla muistutti myös, että hallissa sen kusipäisyys tulee takaisin esille.. Olin jo ihan unohtanut. Nyt rähähti hoffille, joka muka meni HÄNEN lelukassinsa lähelle... onneksi totteli eikä käynyt hoffiin kiinni. Saman teki Hugo-bc:lle pihassa, kun päästettiin vahingossa samassa kohden koirat vapaaksi juuri ennen paikalla oloja ja Hugo tuli ilmeisesti Tuplan mielestä HÄNEN alueelle. Voi veljet. Luulin jo kesän aikana tämän unohtuneen, mutta tuo halli selkeästi taas kuumentaa tunteita. No, ei auta kuin a) olla varoen ja b) kertoa että tota et perkele tee.

Ei kommentteja: