lauantai 24. maaliskuuta 2012

Toookooo

Ja yllättäen tokotreenit Hannan kanssa;

Aloitettiin luoksarilla, nyt pysäytyksetkin. Mun oli taas tosi hankalaa näköjään hahmottaa pysäytyspaikka, seiso venyi reilusti yli! Seiso ei ollut muutenkaan ihan paras Tuplan pysähdys, teki alun "oikein", mutta sitten tuli kumma loikka ja sen jälkeen pysähtyi. Olisiko pehmeä hiekka-alusta muka ollut kovin kummallinen jalkojen alla. Tiedä häntä, ensi kerralla taas pallon heitto tuohon. Maahan meni tosi hyvin, loppuosaan vauhtipalkka. Nyt pysyi rauhassa myös odottamassa lupaansa, tai en ainakaan kuullut Hannan sanovan Tuplalle mitään :-o.

Sitten ruutu, merkiltä oikealle. Pikkuisen jäi tästäkin merkistä fiilis, että olisi voinut mennä paremmin taakse. Hmm... Ruutuun meno, paikka, loppuosa ihan ok. Kainalosta palkka.

Tunnari, pitkältä matkalta ja rivi n. 10 kapulaa. Heti aluksi siirsi takajalat eteen, pääsin huomauttamaan. Uusinnalla oli ihan nätisti. Tunnaririviin meni vauhdilla, mutta oikein hyvin jarrutti lopuksi ja siisti sisään meno. Haisteli hetken ja pongasi vissiin kolmannella kapulalla omansa, hyvävauhtinen paluu - vauhtipalkka.

OHjattu vasen. Merkki hyvin ja riittävän taakse. Kapulalle meni ihan siinä ja siinä, että olisiko pitänyt puuttua vai ei. Tää on niiiin tätä, että en osaa nyt asettaa rajaa tähän asiaan. Olisi voinut puuttua, koska meni etujalat edellä kapulalle, vaikkei nyt räiskinytkään, mutta ei ollut siisti. Huono minä :-(.

Idarin seuruuta, erityisesti vasempaan käännös merkiltä aivan hirveä. Syöksyy alas ja lähtee peruuttaan käännöstä alta pois. Tosi ruma. Muutenkin nyt oli merkkien kohdat levottomat, mutta muuten kohtuullisen rauhaisaa, paitsi ihan eka pätkä.

Kaukoja, ensin kisamainen paitsi takana pallo. Teki muut tosi hyvin, mutta back pikkuisen vajaa (Hannan arvioi muutamia senttejä vajaa) ja sen kyllä uusin sarjaan. Vielä toisen kerran ilman takapalkkaa, mutta lähempää. Nyt teki hyvin ja meni backin jopa vähän "turhankin" taakse.

Seuraamista loisteliaaksi lopuksi... Hmm... ihan niinkuin pää alkaisi taas valua eteen ja kainalon teho olisi katoamassa? Ehkä olen tehnyt nyt liian paljon pitkiä pätkiä ja palattava takaisin nopeampiinkin palkkauksiin. Ei ole helppoa, ei todella.

Testattiin myös mun uusi fillari. Hyvin Tupla osaa juosta rauhassa vierellä. Nyt tietysti vielä mennään asfalttiteitä, joten se on vähän harmi ja pitää tarkkailla tassuja. Kohta pääsee kyllä jo hiekkateillekin! Jee - tästä se jälkikausi todellakin lähenee...

Ei kommentteja: