Tänään aamusta jälki, jonka tarkoituksena jälleen kerran vain tarkistaa mitä tapahtuu kulmissa ja sen jälkeen. Matkaa n. puoli kilsaa, keppejä kahdeksan ja ne kaikki kulmien jälkeen. Kulmia sekä suoria että teräviä tuli kymmenkunta. Eli aika siksakkia. Karvan alle kaksi tuntia vanhentui. Terävissä kulmissa Tuplalla on selkeästi ongelmia, siitä ei pääse mihnkään. Niitä pitää nyt treenata vahvistettuna. Lisäksi mulle jäi tästäkin jäljestä sellainen mielikuva, että ihan niinkuin olisi motivaatiossa tai jossain ongelmaa? Jäljestys ei ole niin intensiivistä ja halukasta, kun se Tuplalla on ollut. Nyt pidetään viikon tauko ja jäljestetään seuraavan kerran leirillä.
Onhan tämä alkukesä ollut aika menoa nuorelle koiralle(kin). On treenattu paljon yhtä ja toista. Ehkä siis jäljellä on nyt tapahtunut jokin fiba ja nyt on aika hetkeksi pysähtyä vaikka vain viikoksi :-). Tiedä vaikka pitäisin ihan kokonaan lomaa koko viikon! Torstaina alkaa leiri ja silloin tokotellaan, perjantaina jäljestellään ja la + su taas tokotellaan. Siinähän sitä.
Ainiin, tarkkuusetsintää tehtiin eilenkin ennen iltaruokaa. Yök, kun on vaikeaa nostaa pikkuinen ruuvi ja tuoda mulle :-o.
5 kommenttia:
Hiskillehän tuli pienenä poikana ihan selvä takapakki jäljestämisessä JK2:n jälkeen, oli kaikenlaista takkuamista jäljellä eikä motivaatiokaan paras mahdollinen. Pidettiin sitten pitkään taukoa ja tänä kesänä kaikki on taas sujunut hyvin (no, lukuunottamatta niitä takajälkiä...)
Ai se takapakki JK2:n jälkeen on jotenkin normaalia, kuulostaapa lohdulliselta. Mie olen jo ihan epätoivoissani, että Mervi ei osaa yhtään jäljestää enää.
Hmm.. paska JK2.nen siis :-). Ei auta kuin joko a) jatkaa treeniä tai b) luovuttaa. Tämän päivän treenin jälkeen totean, että jatkamme joka tapauksessa jossain kohden :-).
Enpä tiedä, onko tuo "normaalia", mutta meille nyt sattui käymään noin. Jonkinlainen turtumus ehkä...
Hain huvikseni todistuskappaleeksi yhden selostuksen Hiskin pieleen menneestä jäljestyksestä aika pian JK2:n jälkeen. Näin: "Vaikea keksiä, mikä olisi sujunut hyvin. His sinkoili sinne tänne...loppukin meni kutakuinkin päin seiniä."
Notta kaikenlaista löytyy matkan varrelta :)
Ehkä meilläkin on siis vielä toivoa :-o. Vaikka meninkin onneton tekemään VIELÄ kaksi JK2:sta.. onkohan tämä nyt sitten tuplasti pahempi ongelma...
Lähetä kommentti