keskiviikko 27. huhtikuuta 2011

Tokoa..

Tänään taas.. Välillä sentäs eri kentällä, kun Hannan kanssa ajeltiin Loukonlahteen nurtsia kokeilemaan.
Mitäs sanoisi, hmm.. Tupla oli hieman villi. Onneksi harvemmin ihan tuollainen treeneissä on. Ehkä itsekkään en ollut ihan skarpeimillaan.

Tupla aloitti ohjatulla noudolla. Haettiin vasen, apuna tölkki + muistutus sana ennen nostoa. Olipa taas hyvä - muistutus tehosi ja Tupla oikein joutui miettimään, että mitenkäs tämä menikään.

Tuon jälkeen noudon loppuosaa kierrättämällä, Tupla pisti ihan ränttäliksi. Kiersi pitkin kenttää sinne ja tänne koko pienen vartalonsa kyllyydestä. Eikä tehnyt sitten lopulta luovutuksissa yhtään töitä vaan jäi vinksalleen aivan mihin sattui. ARggh.

Ruutukin meni vähän juoksemiseksi. Taisi sinne ihan oikeakin suoritus osua, mutta ihme juoksuvimma. Ehkä kierrättäminen ja vauhtileikit saa nyt vähäksi aikaa jäädä...

Lopuksi vielä tunnari, jossa kokeilin kolmen kasan tunnaria Zip-siskon innoittamana. Itseasiassa jo aamulla kotipihassa kokeilin, ja se toimi ihan ok, haisteli ekan kasan läpi, siirtyi seuraavaan ja siitä kolmannelle, jossa oma. Tänään treeneissä se sitten suhasi suoraan viimeiselle kasalle, jossa oma.. No, sinällään ihan oiva suoritus, mutta ei ton treenin kantilta. Ehkä olisi pitänyt olla lähempänä ja ohjata paremmin aloittamaan siitä ekasta kasasta, vai mitä ihmettä...

Toinen setti, aloitin muistaakseni kaukojumpalla. Siinä ei mitään ihan ihmeitä. Sitten jääviä ei-seuraamisesta, ja se on ihan helvetin vaikeaa Tuplalle. Kietoutuu jalan ympärille, painaa, edistää ja menee ihan hermot, vaikkei olekkaan "seuraaminen"... huoh. No, jääviä teki aika hyvin, joitain sähläsin ihan itse (mm. koko vartalo kertoi että maahan, mutta käskyksi seisominen).. Mutta ei näitä nyt ole kiva tehdä, kun toi seuraaminen on pannassa ja tosta hengailusta menee vain hermot ohjaajalla, kun ei pysty kävelelmään jalan ympärille kietoutuneen koiran vuoksi.

Taisin tehdä vielä parit ruudun paikan haut, kun toi eka ruutuhässäkkä meni tosiaan hässäköimiseksi. Nyt paikan haku onnistui jo paremmin ja tätäkin pitäisi säännöllisesti muistaa tehdä. Vaan ei muista.

Olihan treenit, ei miltään osin niiin onnistuneet, mutta tota... kaipa näitäkin joskus tarvitaan :-O.

Ei kommentteja: