torstai 7. huhtikuuta 2011

Per... kaukot

Äh, kotona tehty sisäkaukottelu on jäänyt taas paitsioon niin eikö tuo ryökäle jälleen luista sei-is eli peruuta -vaihdossa. Mikä siinä on niiiin v**n vaikeaa? Meinaa ihan hermostuttaa. No, eikai siinä auta kuin jatkaa taas kuntokuuria tältä osin :-).

Tupla olisi varmaan syytä viedä myös osteopaatille, toinen lonkka näkyy taas olevan vinksallaan auki, kuten oli tuossa loppuvuodestakin ennenkuin Laios sen sitten nätisti käsitteli ja korjasi.


Sivulle siirtymiset on toinen ikuinen murheen kryyni, helposti siinäkin laiskottelee ja jättää vajaaksi. No, viime treenien jälkeen asiaa pohdittuani päätin, että okei - aloitetaan sitten opettaa takaa kiertämällä sivulle tuloa uusiksi. Otan sen sitten käyttöön, jos otan tai lähinnä, jos saan sen paremmin koulutettua :-O.

Tupla sai paikan Jessican koulutukseen! Kiva! Lisäksi taidettiin saada koirapaikka niinkin tuttujen kuin Riitan ( ja Pekan ) koulutukseen viikon päähän. Toivotaan, että molempiin pystyn osallistumaan, mutta luultavasti varsinkin, jos toive toteutuu ja saisin molemmista ns. aamuryhmän treenipaikan. Vähän tietysti tämä oma olotila nyt rajoittaa treenattavia asioita, mutta no, tehdään se mitä voidaan :-).

Niin, onhan tietty tunnaria pihassa otettu pariin kertaan. Oikein mallikkaasti. Huomenna mennäänkin aamusta taas ihan oikeasti treenaamaan! Ja muutoin, se olisi sitten lauantaina virallinen äitiysloma <3

Ei kommentteja: