maanantai 7. helmikuuta 2011

Tokotokotokotokotokotokotoko

Ja sitä samaa, vaan silti niin kivaa!

Katin kanssa kurssin jälkeen hallilla. Into teki ensin ja Tumppu joutui odottelemaan vuoroansa. Aloitettiin natseilemalla eli seuraamisella. Alku olikin taas vaikeaa, eli vähän ääntä, vähän pomppmista jne. Mutta kyllä se siitä tasaantui :-). En tehnyt kovin pitkään, mutta vaihtelevasti käännöksiä ja tasaista suoraa. Melko kivasti. Muutama huomautus kuitenkin. Käännöksissä, erityisesti vasempaan pää dyykkaa. Ehkä voisi jumpata sitä nyt erikseenkin, muistaakseni Zipulle tehtiin sellaista neliötä paljon, jossa keskityttiin vaan siihen päähän? No, toi käännös on vielä kuitenkin "pieni" murhe, kun on ollut näitä isompiakin murheita tässä liikkeessä...

Sitten metallia vinoheitoilla. Nyt skarppasi hyvin, ekan meinasi tulla hypyn ohi, mutta muistikin juuri että ainiin - hyppy, ja korjasi itse. Toisen puolen vinoheitto olikin jo hyvä. Nostot rumia, ehkä sittenkin tässäkin vaan pitäisi se tölkki laittaa eikä laiskotella...

Luoksetulo suoraan, hyvin tuli ja pääsi jysähtämään takaseinään.. Onneksi näytti seinä antavan periksi ja Tuplakin sai itsensä käännettyä niin, ettei ilmeisesti telonut itseensä.. argh. Stoppi seuraavasta, Kati heitti käskyn kanssa pallon. Taas tuli hyvä stoppi! Sitten vielä stopista suoraan luokse.

Tavallinen nouto palkatta. Ruma nosto kapulalla, se tölkki oli taas laukussa... Ja perusasentoon siirtyminen YLLÄTTÄEN vajaa. Kele, kun tollanen laiskottelu meinaa hermostuttaa... treeniä treeniä taas erikseen noihin sivulle siirtymiseen, ne alkaa heti lipsua, kun ei niitä hinkkaa erikseen. Tässä liikkeessä oli kuitenkin tärkeintä tämä palkattomuus, josta tunnariin siirtyminen.

Tunnari ympyränä, nami alareunassa. Namit ensi kerralla alustalle, että näkee varmasti, muuten tämä namilla liikkeen ohjaus ei kyllä toimi. Nyt teki sinänsä ihan hyvän ja onnistuneen tunnarin, mutta meni taas ensin kapuloille, sitten palasi makkaralle, jonka jälkeen lähti haistelemaan. Pääasia, että onnistui kuitenkin! Niin ja yllätys yllätys - Katin "ohjaaja täyskäännös" -käskyllä oli jo lähteä tekemään tunnaria. Miten tämä liike VOI olla niin kiva, että pitää varastellakin?! Tämähän on Tuplalle myös yksi vaikeimmista liikkeeistä, kun pitää odotella omaa vuoroa ja toiset tekee. Ei ole yksi eikä kaksi kertaa, kun Tupla on mun liikkuroinnin aikana hipsutellut tunnarikasan tuntumaan. Kummallista.

Lopuksi vielä erikseen ruudun paikanhakua, erityisesti ihan takareunasta oli nyt hankalaa. Sivuista onnistuu hyvin. Lisäksi vähän kaukojen vaihtoja, erityisesti peruuttamista.

Kivat treenit! Kiitos taas :-).

3 kommenttia:

Hiippari kirjoitti...

Hei! Hokasin vasta kuvista sinun uutisesi! Ihanaa, onnea!!!
T.
Kaarina

PiaP kirjoitti...

Kiitos :-). Vielä jaksaisi jälkimetsässä rämpiä, kun vaan noi lumet sulaisi. Katsotaan jaksaako sitten enää siinä kohden, kun NE lumat ON sulaneet... Laskettu aika on 17.5. :-).

Heidi kirjoitti...

Heh, jos tänä vuonna lumet sulaa vasta kesäkuussa, sitähän on nyt niin paljon :-)