keskiviikko 15. joulukuuta 2010

Sport Dog Park -hallilla

Lähdettiin Hannan kanssa testamaan SDP-hallia tokojen merkeissä tiistai-iltana. Hemmetti, siellä OLI kylmä. Mutta hienohan siellä muuten olisi treenata. Nyt tietysti, kun pakkasta on ollut pitkään ulkonakin paljon, oli hallikin oikeasti aika viileä. Enkä oikein tajunnut kotoa lähtiessäni varustautua riittävästi. Treenit kuitenkin olivat kivat ja häiriötäkin ihan mukavasti saatiin treenien aikana :-).

Tupla aloitti seuraamisella. Melko pälyilevää, levotonta, yliyrittämistä ja alkuun taas haukahduksia. Sitten se vähän alkoi skarpata paremmin. Tein jälleen niitä askel-pari-käännös-seis juttuja. Niillä saa koko pakettia kyllä rauhallisemmaksi, mutta äh, en tiedä.

Sitten idari. Järjestys sei-is-maa. Seisomisesta ensin pallo palkaksi. Sitten vähän paikallaan suorassa pysymistä - pallo edessä, muutoin kiemurtelee herkästi. Sitten istuminen, taisi istua ihan ok. Tässä ei palloa edessä, mutta pysyi kuitenkin istumassa, vaikkakaan ei ihan suorassa. Maahanmeno ok, siitä palkka.

Tämän jälkeen ruutu. Merkki hyvä. Meni merkiltä vasemmasta reunasta ruutuun sisään, lähetys merkiltä oikeaan. En nyt puuttunut tähän, koskaan aiemmin niin ei ollutkaan käynyt. Liike tehtiin loppuun asti, ja Tupla nousi seisomaan toisella kutsu/käsky - käskyllä. Uusittiin. Taas sama, toisen käskytyksen jälkeen nousi. Vielä kertaalleen ja palkkasin nty ruutuun, kun pysyi paikoillaan.

Sitten noudon kapulan nostoa. Cocis-tölkki kapulan eteen sopivasti ja se toimi! Kääntyi nätisti taakse ja nosti. Ihan ensin haisteli vähän tölkkiä, kun ei ollut aiemmin sellaista ollut. Pari uusintaa, ihan kivasti.

Ohjattu - hyvä merkki, ei pallo palkkaa. Taas se oikean tuonti, mikä Meirän hallilla epäonnistui, nyt ihan hyvä. Pikkuisen on kyllä tuo oikean suunnan kaari mennyt kapeaksi, voisi vahvistaa laajuttaa lisää.

Tunnari pitkältä, koko hallin mitalta. Seisoin itse vieressä. Kapuloita paljon, oma jossain keskellä. Tuli nätisti kapuloille, kun seisoin lähellä, haisteli ja haisteli ja haisteli, kiersi pitkään ympäri kapuloita, mutta ei mennyt keskelle kapuloita, jossa oma oli. Lopulta alkoi tarkentaa keskelle ja nosti oman ja toi aika hyvin. Tämä oli hyvä, kun malttoi haistella, mutta ei koskea!!


Lopuksi vähän kaukoja. Tupla sekoili. Ylösnousemissa otti askeleen eteen ja muutenkin vaihtoi mitä sattui.

En uskaltanut ottaa hyppyjä enkä luoksetuloa. Alusta vaikutti jotenkin tosi liukkaalta, eikä Tupla ole moisella alustalla useasti ollut.

Pitikin vielä lisätä, että otettiinhan me ihan alkuun paikalla istuminen. Häiriötä oli paljon, selän takana (tarkoituksellakin!) oli paljon liikehdintää ja agiliitoa + frisbiikin sieltä lensi ;-). Hyvin Tumppu suoriutui tehtävästä vaikka vieruskaverikin vähän temppuili ;-)

3 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Liukasta ja kylmää. Jee, kuulostaa kivalta hallilta :)

Terveisin Katri

Hiippari kirjoitti...

No kylmähän siellä "hulppeassa hallissa" kyllä näillä pakkasilla on. Lämpöä ei kuulemma voi lisää, koska silloin hyhmät seiniltä ja katosta sulaisivat niskaan...
Mutta liukasta? En mä ole huomannut: ei His ainakaan ole liukastellut luoksetuloissa ja jyrkän A-esteenkin olen tuolla ottanut ynnä hyppyjä ihan normaalisti.

Hanna kirjoitti...

Kyllä siellä aika liukasta oli - ainakin koiralle mikä ei ole tottunut sellaseen alustaan. Hui kynsi aika pahan näköisesti maata kun otin tokohyppyä :/
Mutta muutenhan puitteet on hulppeat - paitsi että oli kylmä.