perjantai 17. joulukuuta 2010

Levottomat tokot

Liekö jo sekä minulla että Tuplalla lomatunnelmaa, mutta eiliset tokottelut olivat aika villit ja levottomat. Onneksi tehtiin sitten lopulta hyvin vähän, saatiin vähemmän näin virheitä aikaiseksi ;-).

Tupla aloitti ruudulla. Merkillä jo tosi levotonta ja oli ihan ruudun puolella seisomassa. Sitä sitten uusittiin ja saatiin hienoja voltteja merkin takana aikaan :-O. Ruudussa steppas stopin, tälleKIN täytyisi alkaa tehdä jotain. Ehkä toi takaakurvaus pitää nyt vaan saada pois ja tehdä stoppi teräväksi. Loppuosassa oli vähän nykinyt Katin käskyillä ja lopulta kolmannella nousi ylös. Uusinnallakin taisi kolmannella nousta? Vasta sen jälkeen kesti useat käskyt, kävin palkkaamaan ruutuun.

Sitten tunnari. Piiiitkä matka, itse kapuloiden lähellä. Tämä oli muuten hyvä, mutta Katin käskyllä nousi ylös istumaan :-O. Kävin palauttamassa paikoilleen ja nyt saatiin onnistunut lähtökin. Itse haistelu oikein hyvä, ei potkinut kapuloitakaan. Tuonnissa pureskeli.

Puuhastelin vähän myös a-esteen kanssa, jee- Tuplahan teki sitten lopulta ihan oikean a-estenoudon :-). Vinkui kyllä kiivetessään ihan selkeästi!? Menkööt tämän päivän levottomuuden piikkiin...

Kaukoissakin oli ihan turhan paljon intoa ja vähän järkeä..

Jääviä tein sekasin, ne oikein PAITSI yksi seisominen, jossa ohjaaja antoi väärän käskyn... jee...

Ei kommentteja: