tiistai 23. marraskuuta 2010

Pikku pakkastokot

Oli ihan pakko pihassa testata vähän hetsaus-tunnaria, jos vaikka saisi pihassakin virheitä aikaan viretilan noston myötä.. No, tänään se ei ihan virheeseen asti päätynyt, mutta pientä häröilyä kylläkin. Eli kierrätin paria eri puuta Tuplaa muutaman kerran ja olin tehnyt näkyvälle paikalle tunnarin valmiiksi. Kierrosta Tupla tunnareille oma-käskyllä ja sinnehän se pamahti. Liekö ollut pakkasenkin syytä, mutta ei meinannut millään löytää omaa. Haisteli ja haisteli ihan turkasen pitkään, kunnes reagoi vihdoin omaan (oli omaakin haistellut kyllä) ja toi mulle. Tämä oli sinällään nyt tosi hyvä, ettei koskenut muihin. Sitten jatkettiin vähän seuraamista (kamalaa) ja uudelleen vauhtikiertojen kautta tunnarille. Nyt tökki jo vähän muitakin, mutta reagoi omaan paremmin kuin ekalla ja toi, mutta pureskeli tosi paljon.

Luulen, että teen noita silloin tällöin nyt kokeilumielessä kotipihassa. Tuolla tavalla saan sen vireen nousemaan ehkä lähemmäksi (??) koetilannetta ja silti Tupla joutuu keskittymään tunnariin - tai ainakin PITÄISI keskittyä. En tiedä mihin tämä johtaa, mutta katsotaan nyt tovi. Eikä tarkoitus ole siis tehdä "vain" näitä, tarkoitus on jatkaa ihan rauhallisia ja normaalejakin tunnareita. Mietin, että olisiko tässä treenitavassa syytä jopa huomauttaa, jos härkkii muita? Tai muuten tekee huolimattomasti töitä? En tiedä vastausta. Nythän mä en ole puuttunut tuohon käytökseen mitenkään.

Ei kommentteja: