maanantai 6. syyskuuta 2010

Tokottelut

Sunnuntai-iltana tokoteltiin Katin ja Heidin kanssa. Tupla aloitti seuraamisella, joka oli h-i-r-v-e-ä-t-ä. Kontakti oli ihan hukassa, seikkaili ja sähläsi. En oikein saanut mitään otetta koko liikkeeseen. Ilmeisesti "palkkaamattomuus/vähempi palkkaus" tässä liikkeessä ei ole se meidän juttu, koska näin huono se ei ole ollut koskaan. Sen lisäksi heti alkuun Tupla haukahti ja vingahti, josta sai kyllä selkeän palautteen. Treenien lopuksi otin vielä seuraamista uudelleen, ja Katin vinkistä tehdä rytmin muutoksia ja käännöksiä PALJON, alkoi koirakin herätä ja skarppaantua työn tekoon. Joten treenattava on tätäkin ja tehtävä koiralle selväksi, ettei voi vain haahuilla vaan tässäkin on tehtävä töitä.

Sitten luoksetulo. TAAS ekat stopit huonot=löysät. Toisilla petrasi. Nyt annoin selkeämmän palautteen, että teki huonosti.  Vauhti hyvä, en ottanut suoraa luoksetuloa ollenkaan. Treenien lopuksi vielä stopit kiertämällä, siinäkin stoppi oli ensin huono. Pitäisiköhän taas tehdä muutama suora pallon heitto, kun tuolle kerran niitä pystyy tekemään? Lisäksi ajattelin kokeilla maahanmenossa palkata lelulla - kokeeksi.

Sitten taidettiin tehdä ruutu. Tällä kertaa edes tämä onnistui. Ensin ilman palloa ruutuun ja stoppi - hyvin. Sitten pallolle ruutuun, tosin ei nähnyt palloa, mutta seistä tönötti sen päällä oikeassa kohden. Loppuun loppuosa, pysyi hyvin käskyjen ajan ja tuli sivullekin aika mukavasti. Ensi kerralla muistan palkata suoraan sivulle tulosta :-).

Noutoa. Taas yritti pikkuisen nostaa pyllyä ylös, sitä sitten hinkattiin. Tähän tarvin koko ajan apurin, että tiedän asennon ilman katsomatta. Nouto taisi itsessään olla ihan hyvä.

Tunnari. Sähläsi, nosteli mutta toi oikean. En uusinut. Illalla kotona toi väärän?! Uusinnan jälkeen onnistui, samoin aamulla.

Ja kaukoja. Nyt ei sitten enää pystynytkään liikkumaan pallo jalkovälissä. Kauan sitä iloa kestikin :-o. No, takapalkkanakin toimii (Vielä) ja sain parit vaihdot kauempaa onnistumaan! Pienen pientä valoa tunnelin päässä.

Lopuksi Kati vielä otti meidän parina vähän tottista ja Tupla makoili bh-paikalla oloa. Tämä nyt ihan hyvin, vaikka olikin ihan pakko kääntyä luoksetulossa katsomaan Tuplaa ettei vaan tule mitään sählinkiä, kun oltiin kovin lähekkäin. Mutta ei sillä ollut merkkiäkään sellaisesta.

Ei kommentteja: