maanantai 6. syyskuuta 2010

Sitä sun tätä

Ja niin oli treeni-ilta. Hannan kanssa tottisteltiin Mutalassa, samaan aikaan jälki vanhentui Tuplalle.

Tupla teki ensin hyppynoudon tokoesteellä, oikein hyvin. Sitten ruutua erinomaisesti - ensin pallolle, toinen ilman. Jee! Tämän jälkeen kaukoja reilun 10 m päässä, pallo takapalkkana. Ja voi ihme, sehän teki LÄHES oikein! Mulla oli oikein viivakin vedettynä, että näin tarkalleen mitä tapahtui. Seiso-istu jäi "takatyöntö" vajaaksi ja tässä pieni eteenpäin siirtyminen, mutta minun mielestäni Tuplalle oikein mallikasta tekemistä. Ihanniinkuin joku palanen olisi loksahtelemassa paikoilleen! Lopuksi vielä tunnari, hyyyyyyviiiiin! Tai no, tuli siinä sellainen selkeä virhe (joka ei nyt ole iso virhe :-D), että singahti kapuloille lujaa ja jatkoi matkaansa ohi kapuloiden :-O, palasi takaisin ja haisteli nätisti rivistön läpi, meni yhden kerran oman ohi, mutta palasi, nosti ja toi. Voi kuinka olin onnellinen :-D.

Sitten Tupla hetkeksi autoon ja sotasuunnitelma Huiskulle. Sitten Tupla takaisin kentälle Huin pariksi, ilmoittautuminen hyvin. Sen jälkeen seuraamista, parempaa kuin eilen, mutta kontakti edelleen pettää?! Tylsyys. Asenne oli nyt jo taas normaalimpi, mutta ei painanut, muutamassa kodhen koski ja täyskäännöksissä jyräsin tarkoituksella päälle, kun oli löysä. Parempi, paljon parempi kuin eilen. Tein paljon rytmin vaihtoja ja käännöksiä.
Liikkeestä istumista namiavuilla, eka vähän hidas, mutta sitten tuli jo kivan nopeita. Maahanmeno hyvä, samoin luoksetulo - varuiksi pieni käsiapu, kun tuli aikas lujan näköisesti...

Ja taas hetkeksi Tupla autoon, Huiskun vuoro tehdä tottista. Ja sitten Tupla takaisin kentälle, Vaun parina ilmo ja paikalla oloon. Vau teki bh-kaavion, Tupla oli hyvin lungisti paikalla olosta, ei mitään ongelmaa. Hyvä homma!

Sitten tottistelemasta suoraan jäljelle, joka oli vanhentunut jo lähes 2 tuntia - hyvä! Janalla säätöä, Tupla lähti koko ajan polku/kärrytietä pitkin jäljestämään ja pyörimään, otin sen pois ja ohjasin oikealle jäljelle lähettämällä suoraan jälkeä kohti ja poispäin polusta. Eka keppi hyvin nopeasti, reagoi ja nosti hyvin. Sitten noin 10 minsaa jäljestystä vaihtelevassa maastossa, ryteikköä, suon pläntti, kalliota ja heinikkoa. Jäljesti hyvin, paitsi taas terävän kulman meni pyöreäksi. Loppu jälki tuli samalle alueelle missä jana oli, Tupla ajautui jälleen pyörimään sille kärrypolulle ja ajoi sitä edes takaisin, seisoin paikoillaani ja se jossain kohden palasi oikealle omalle jäljelleen ja nosti toisen eli viimeisen kepin. Tuossa kärrypolulla oli takuulla joku likkunut, mutta silti vähän tylsää, että Tupla tosi herkästi vaihtaa jäljen toiseksi. Sille pitäisi harhajäljet opettaa vaikka ensi keväänä, jos ei enää tänä syksynä jaksa alkaa...

1 kommentti:

Hanna kirjoitti...

Kyllähän me jaksetaan! Tehään sille ens reeniin joku helppo harha!