sunnuntai 22. elokuuta 2010

Tokoa ja hakua

Lauantaina vietettiin Kana-Areenalla juhlistaen Katja ja Zenin mestaruutta ja tietysti treenattiin. Kiitos Katjalle päivän järjestämisestä!

Tupla otti avoimen liikkeitä. Seuraaminen on tosi eläväistä, en oikein tiedä tuleeko tästä ikinä mitään. Painaminen on edelleenkin parantunut, mutta kosketuksia jalkaan tulee ja lisäksi muutenkin se on tosi levotonta. Ei missään nimessä harmoninen ja rauhallinen suoritus. Välillä jo vähän epätoivoista, mutta turhaan sitä nyt ahdistuu kuitenkaan. Treenataan ja treenataan. Olen nyt vähentänyt "kunnon" palkkaa seuraamisesta, eli ihan aina ei sitä ah niin ihanaa palloa tule vaan kehut ja vapautus saa nyt riittää. Tällä yritän pikkuisen saada asennetta rauhallisemmaksi ja ehkä vähän yliyrittämisestäkin pois. Mutta katsotaan auttaako tämä vai huonontaako vain.

Tehtiin myös jäävät liikkurin kanssa ja taas maahan jäi seisomaan. V**u, mä teen jotain eri tavalla näissä liikkurin kanssa. Ilmeisesti pidän katseeni seisomis-liikkeen suunnassa ja Tupla on näissä asioissa (vielä?) turhan herkkä. Mutta äh, kyllä mäkin voisin toimia kuten on tarkoitus... Seisomisessa Kati naksautti heti, kun oli pysähtynyt ja heitin siitä pallon palkaksi. Tätä systeemiä voisi nyt jatkaa.

Luoksetulossa palkka stopista. Se oli hyvä, käsimerkillä.

Noudossa nosti pyllyn ylös :-(, joten tätä piti ottaa useamman kerran päivän aikana. Täytyy vielä treenata ennen kisoja.

Hyppy taisi olla ihan hyvä, vinoonhan se istuu siellä esteen takana ja joo, annoin reilun vartaloavun, että tulisi hypyn kautta takaisin.

Ruutu pariinkin kertaan (kahdessa eri setissä) ja molemmat tosi hienoja paikkoja! Palkkasin sitten menemällä itse ruutuun ja lelu vasta sitten esiin.  Ruudun loppuosa otettiin myös, Katja sanoi että oli nytkähdellyt liikkurin käskystä. Mrr.

Tunnarikin tehtiin. Kati vei hämyt, minä oman. Nyt oli oikein hyvä haistelu ja toi omansa.

Paikalla olot oli erinomaiset. Jätin istumaan tiiviiseen pakettiin ja istui napakasti koko ajan. Juuri ennen istumista Foxy tuli vähän haistelemaan Tuplaa ja mua jännitti sen verran tilanne, että jäin koko istumisen ajaksi näkyviin ettei vain satu mitään. Mutta ei Tupla kyllä ollut vierustovereista kiinnostunut. Paikalla makuunkin pysyi suorassa, ihme!

Tänään hakuiltiin. Ei mitään ihmeitä, neljä haamua. Tuulen puolelle ei olisi tarvinut varmaankaan haamujakaan, kun piti nenää tosi hyvin ilmassa. Kiva, että tuo nenä on alkanut nousta hakumetsässä aivan oikeaan suuntaan :-). Jatketaan edelleen haamuilla, ne toistaiseksi vaikuttaa toimivan hyvin Tuplalle, mielestäni ei kuumennu niistä yhtään liikaa ja ainakin toistaiseksi on nenänkäyttökin pysynyt hyvänä etsimisessä.

2 kommenttia:

Heidi kirjoitti...

Me saatiin pätevä ohje tuohon avo-hyppyyn, Aron hyppää myös vinoon. Tehtiin näin: ensin Aron vietiin esteen taakse istumaan, siihen kohtaan, mihin sen toivotaankin hyppäävän, koira jätettiin istumaan sillä istu-käskyllä minkä sanon heti hyppy-käskyn jälkeen. Siitä kaksi suoraa suoritusta eteeni istumaan. Sitten kolmannella kerralla lähetin hyppyyn ja koira hakeutui kuin itsekseen siihen kohtaan, missä se oli jo kaksi kertaa istunut. Kannattaa kokeilla :-)terkuin Heidi

PiaP kirjoitti...

No, tätä on kyllä kokeiltu, mutta ilmeisesti Tupla on aika putkiaivo, koska se ei korjaa tuolla keinoin. No, aivan sama, istukoot vaikka kuinka vinossa, kunhan hyppää takaisin ;-)

Pia