perjantai 24. helmikuuta 2012

Hallilla

Tänään mahduttiin mukaan Ylökkin vaparivuoroon, saatiin hyvät treenit ja vähän häiriötäkin.

Tupla aloitti idarilla. Tein paljon seuraamista merkkien väleissä, käskyttelin "vääriä sanoja" ja sekaan kertaalleen myös oikeat. Joutui keskittymään näin tosi hyvin. Ei se seuraaminen siistiä kyllä ollut, mutta parani. Asennot oikein.

Sitten kaukot kisamatkalta. Ensin takapalkka ja Tupla jumahti! No, otin palkan pois ja tein pitkähkön sarjan. Teki itseasiassa tosi hyvin, ei juurikaan ollut paikka vaihtunut, kun viivaa katsoin. Silti en usko, että tulevat onnistumaan kisoissa vielä näin hyvin. Suunta oikea :-).

Tämän jälkeen Sari teki tunnarin meille. Olipa tosi hyvä haistelu ja heti reagointi ja kiva tuonti. Jess!

Metallihyppy ihan ok, pyllykin pysyi maassa. Otin loppuun asti.

OHjattu vasen, ihmisiä ja koiria reunalla ja Tupla kääntyi merkiltä väärään suuntaan ja lähti keskikapulaa kohti. Pysäytin ja otin uusiksi. Nyt teki oikein. Hmm.. ensinnäkin, merkki oli taas huono, paikka taas pikkuriikkisen vajaa sovitusta! Pitää tehdä merkki kuuria. Sitten toi, että mä pysäytän, mutta en ota korjausohjausta on huono asia. TUpla ei osaa tehdä korjausta, jos kisoissa tulee tilanne päälle.. Treenasin myös nyt tätä korjausta sitten erikseen.

Tehtiin myös paikalla olot. Istuminen tosi napakka. Makuussa kääntyi taas perinteisesti lonkalle ja näköjään mua alkaa asia häiritä, koska kävin ihan nätisti korjaamassa asennon. Pysyikin sitten suorana loppuajan. Ehkä mä nyt alan tälle tehdä korjaussarjaa...

Ei kommentteja: