torstai 21. huhtikuuta 2011

Esineet ja tokon valmennusryhmää

Mutalassa korkattiin kevään eka esineruututreeni! Hanna oli tallonut meille ruudun valmiiksi ja Tupla pääsi näkemään, kun Hanna vei kolme esinettä taakse ja yhden eteen. Tupla oli vallan hyvin mukana jutussa ja nopeasti toikin kolme takaesinettä, kuin olisi koko talven treenannut :-). Etuesine me sitten jätettiinkin Huiskulle..

Sitten tokon valmennusryhmää. Tuplan treeni muodostui ensin ruudusta. Paikka taas tosi sivussa vasemmalla. Merkki hyvä - paitsi raadin mukaan taisi varastaan merkille lähdön. Eli taas hämykäskyjä + kuuntelua. Loppuosassa oli maannut ruudussa ihan ok, sivulle tulossa tuli joku ihme kämmi, se ikäänkuin sivulle tullessaan katsoi alas maahan ihan niinkuin jotain olisi siihen tippunut? NO, ehkä se oli joku vahinko?!

Sitten tehtiin kaukoja, ryhmä häiriköi jälleen Tuplaa edestä ja sivusta, mutta ei haitannut. Ehkä kohta nämä häiriköinnit voi taas unohtaa?! Itse vaihdot jälleen ekat molemmat ylösnousut palkaten ja sitten koko sarja pitkältä matkalta. Ei ehkä ihan parhaat vaihdot, tuntui peruuta-käsky taas kaksiosaiselta, eli ensin tekee huonosti sitten itse korjaa menemällä taakse. Lisäksi jossain vähän joku jalka heilahti. Mutta aika ok.

Sitten vielä tunnari kisamaisesti. Ihan jees, oma osui kohdalle taas niin nopeaan, että olin itse vähän epävarma, että oliko oikea vai ei. Mutta olihan se :-).

Toisessa setissä aloitettiin tuo taakse -verryttelyllä. Nyt meinasi pari kertaa ottaa edestä ja lisäksi jäi välillä kapulan taakse odottamaan että mitä täällä oikein tehdään :-). Hieman siis sekaisin, mutta no.. jatketaan.

Kierroilla stoppeja. Molemmat sekä seiso että maahan kierrosta aika ok.

Ja vielä lopuksi viereen-jumppaa, Hanna kertoi kun oli suorassa. Autoin kyllä kädellä, että tulisi suoraan suoraan eikä jäisi vajaaksi.

Ei kommentteja: