torstai 24. helmikuuta 2011

Hallilla

Maanantaina piti treenata kurssin jälkeen, mutta vointi ei ollut kovin hyvä, joten Tupla sai kisapäivän jälkeisen vapaapäivän. Tiistaina otin pikkuisen jotain juttuja pihassa, taisi olla lähinnä tunnari - josta muistan vain sen, että onnistui :-).

Keskiviikkona Ylökkin vuorolla, ensin paikalla olot. Istuminen ok. Makuussa taas kääntyi reilusti piiloon päin, joten siitä korjaus. Jätin oikein pallonkin jalkojen viereen, että pysyisi suorassa... pallolla pysyi suorassa, mutta jossain kohden joku hihkaisi, että nyt se syö sitä palloa :-OO.

Sitten vähän seuraamista. Alkuun pientä keulimista, josta muistutusta. Sen jälkeen taas yllättäen pystyi toimimaan oikein. Käännöksiä, askelia, pysähdyksiä ja koira pysyi hipihiljaa ja aika kivassa paikassakin. Pään kanssa ei tuossa ollut ongelmia.

Luoksetulo, ensin suoraan, hyvä vauhti. Sitten stoppi, Hanna heitti pallon - hyvä! Ei tästä muuta.

Ruutua, jossain välissä ihan vain läheltä paikan hakua - hyvin. Sitten yksi pidemmältä, suoraan merkiltä lähetys ja olin itse lähellä ruutua. Nyt stoppi-käsky ennen kuin ehtii tehdä taakse kiertoa, toimi hyvin. Hitsi, kun vaan alkaisi uskaltaa toimia näin.

Pari metallihyppyä, oikealle ohi - hyvin hoiti tilanteen. Vasemmalta ohi, yritti rontti kiertää. Uusinnalla ok.

Tunnari, ei ehkä ihan kisamatka, mutta muuten kisamainen. Hallissa aika paljon hälyä,  mutta tehtiin rauhallisemmassa nurkassa. Uusi oma-käsky ennen kapuloita, ja lähes täydellinen suoritus.


Lopuksi jotain pientä kaukotemppuilua, josssa taas (kuten kotitreenissäkin!) pientä levottomuutta. Tämä on nyt mennyt vähän huonommaksi kuin on ollut.

Ei kommentteja: