perjantai 7. tammikuuta 2011

Malesia osa2

... ja loogisesti siis osa1 tuossa alla eli aikaisempi kirjoitus :-)


Langkawi jäi kahdeksan ihanan päivän jälkeen taakse ja matka jatkui Kuala Lumpuriin, jossa oltiin kaksi yötä. Miljoona miljoona ihmistä, miljoona kauppaa ja miljoona katua sekä autoa. Huh. Aivan liian paljon kaikkea minulle. Tulihan shoppailtua kuitenki valtavissa ostoskeskuksissa. Alennusmyynnit olivat saaneet kaikki muutkin liikkelle ja se tarkoitti, että väkeä oli PALJON!
Heh.. suomalaisen mielestä hauskinta oli yllättävät kaatosateet. Ja sitä vettä sitten tuli nanosekunnissa ämpäritolkulla. Tai saavitolkulla. Mutta lämpötila ei juuri laskenut tippaakaan!

Sitten siirryttiin Borneon saarelle, kauas kauas eksoottiselle Kota Kinabalulle. Siellä oli todella kuumaa, kosteaa ja jopa oikukasta sään suhteen. Aamuisin aurinko paistoi, sitten ykskaks pilvet kertyivät taivaalle ja satoi rankasti tai vain vähän. Ei voinut yhtään etukäteen tietää. Kota Kinabalu vuori oli näyttävän näköinen. Emme kumpikaan olleet siinä fyysisessä iskussa, että olisimme voineet tehdä kiipeilyreissun vuorelle. Kuulimme, että se olisi ollut "normaalikuntoiselle" ihan suoritettavissa oleva retki (ohjattu ja opastettu, yhden yön yli kestävä) ja ikimuistoinen hienoine näkymineen ja auringonnousuineen.
Täälläkin nautimme hyvästä ruuasta, rennosta menosta ilman mitään sen kummallisempia suuria aikataulupaineita.
Uuden Vuoden juhla muistutti meikäläisittäin lähinnä vappua (joskaan ei yhtä riehakasta ainakaan alkoholilla mitattuna!). Oli livebändiä, palloja katto täynnä ja tietysti juhlatunnelmaa sekä ilotulitusta h-hetkellä.

Kuva sinällään ikimuistoiselta rokijetkeltä, jolloin taivas repesi aivan totaalisesti. En tiedä olenko ikinä ollut aiemmin niin rankassa kaatosateessa kuin tuona iltapäivänä. Jokiretkellä nähtiin kuitenkin mm. nenäapinoita! Kuvia niistä saatiin tosi huonosti, koska sade (+ veneen epätasainen kyyti) haittasi kuvaamista aika tavalla, lisäksi apinat olivat siis täysin luonnossa asuvia ja melko arkoja. Kuvassa näkyvä hökkelikylä on oikeaa asutusta! Ei sähköjä.. ei teitä... silti totaalisen onnellisia malesialaisia ihmisiä keskellä viidakkoa alligaattoreiden, käärmeiden, apinoiden ja monen monen muun eläimen kanssa sulassa sovussa! Käsittämätöntä.


 

1 kommentti:

Hanna kirjoitti...

Aika hurjan näköinen hökkelikylä, krokothan kiipeää noita portaita pitkin kylään :P
Varmasti ikimuistoinen loma teillä :)