perjantai 12. marraskuuta 2010

Tällä kertaa hyvät tokot

Marian treeneissä perjantai-iltaa viettämässä. Takaisin tullessa taas hetkeksi sai ajatukset muualle kuin koiriin, Murhasaaren sillalla oli paha kolari. Toivottavasti ei ollut ihan yhtä vakava miltä näytti. Huomenna varmaankin luetaan lehdistä.

Treeniin. Treenattavat liikkeet olivat seuraaminen ja jäävä, johonka valitsin tietty istumisen. Seuraaminen oli parempaa kuin eilen, ei mitään huippua, mutta aika tasaista ja yllättävän rauhaisaa. Käännöksissä taas kurvaili päänsä tonne nilkkoihin asti - tästä ihan kuola läntti todisteena... Ja edessähän se oli, ei sitäkään niin pahasti kuin eilen. Maria ohjeisti tekemään vain paljon käännöksiä vasempaan ja niitä rytminvaihtoja, että joutuu tosiaan miettimään enemmän tekemistä eikä vain humputtelemaan. Lisäksi pitäisi noista "nilkkakosketuksista" muistaa ärähtää. Mä olen vain niissä onnettoman saamaton, tiedetään.

Liikkeestä istu kisamaisesti. Hyvin! Maria tarkkana huomasi, että "jotain teit eritavalla kuin normi seuraamisessa, mutta mitä". Eli apu on selkeästikin riittävän pieni, mutta onnistuessaan tehokas. Tuo on kaksiteräinen miekka, epäonnistuessaan menee myös istuminen pieleen. Täytyy jossain kohden pyrkiä myös jättämään nuo avut pois. Marian kanssa hyvää keskustelua juuri tämän liikkeen ja apujen vaativuudesta. Pk-puolella "se on helppoa", kun voi itse rytmittää, mutta tokossa heti käsky-sanan jälkeen iskee paniikki "nyt, nyt" ja sitten menee sähläykseksi. Pitäisi vaan malttaa mielensä ja antaa käsky-sanan olla ja tehdä liike, kun tuntuu hyvältä. Ei sen tarvi olla samalla sekunnilla. Maria kertoi itse käyttäneensä yhtä biisiä tässä apuna mielenhallintaan. Tota voisi oikeasti kokeilla. Tunnistin niin samat jutut tässä liikkeessä - varsinkin kun se on nyt kahdesti kisassa epäonnistunut.

Väliajoilla tehtiin hyppy, ihan hyvin. Tuontia erikseen kulmista, teki huonosti töitä ja jäi mielellään vajaaksi. Myös sivulle siirtymisiä tehtiin, ne onnistuivat.

Sitten tein kaukoja peruuttamalla ja kisamatkalla. Kisamatkalta ei tee oikein. Liikkuu liiaksi eteen ja liian vähän taakse. Peruutuksesta tietty oikein.

Riitta teki meille myös tunnarin. Onnistui <3. Rivissä oli kapuloita reilusti, Tupla pongasi omansa toisena vai kolmantena, nopea reagointi ja tuonti. Hyvä! Otin tällä kertaa myös loppuun asti, siis sivulle. Hyvin. Jess.

Ei kommentteja: