tiistai 2. marraskuuta 2010

Hallilla

Maanantai-ilta vietettiin taas hallilla. Kurssien jälkeen Tupla pääsi myös treenaan ja olikin eri pätevä! Kivaa! Ajatuksena oli viedä koko voittajan liikesetti läpi, kun aikaa oli. Osa kisapalkkauksella, osa kunnon palkalla. Vain paikalla olot ja hyppynouto jäivät tekemättä.

Ensin seuraamista. Tämä nyt on mitä on. Aika kierroksilla oli. Ei varmasti paras ajatus aloittaa seuraamisella, varsinkin kun tokosta oli muutamien päivien tauko. Tasaantui kuitenkin taas jonkin aikaa hinkutettuamme edes sun takaisin ja pääsin palkkaamaan melko kivasta ja tasaisesta suorituksesta. Nyt sai vain kisapalkkauksen + parit nakit heittelin..

Liikkeestä istu kisamaisesti ilman liikkuria. Tuntui napakalta istumiselta, en tiedä. Oli siis ihan ok. Kisapalkka.

Luoksetulo vain suorana ja loppuun asti sivulle. Oli sen näköinen, että tulee jalkojen läpi, mutta hoksasi pysähtyä törmäämättä. Sivulle siirtyi oikein hyvin. Lelupalkka.

Ruutu. Ensimmäisellä lähetyksellä hätäilin stopin kanssa ja meni taas ensin ruudusta takaa yli ja jäi stop-käskyllä yli. Otin kuitenkin uusiksi, vaikka virhe oli myös minun. Nyt maltoin itse katsoa tarkemmin stopin paikan ja olikin ihan hyvä paikka. Mutta meni siis molemmilla kerroilla taas ensin ruudusta takaa yli. Tähän lelupalkkaus, ei loppuosaa.

Sitten metallinouto, ensin pari loppuosan tuontia sivuista, hyvin käänsi suoraksi luovutusasennon. Sitten metalli vauhtipalkalla. Ihan hyvä.

Tämän jälkeen tunnari, kun saatiin vähän kierroksia alle :-O. Vein itse kapulat, 8 kpl. Oma klo 12. Nämä 11, 12 ja 13 ovat Tuplalle vaikeat, koska jotenkin se aina sijoittuu niin, että yläosa jää takajalkojen alle. Pitäisiköhän alkaa tätäkin nyt sitten hioa, että alkaisi sieltä ylhäältä heti haistella eikä aina alhaalta. Siis ympyrässä. No, nyt oli tosi hyvä tunnari, rauhallinen haistelu ja hyvin otti omansa kun osui lopulta kohdalle. Toi rivakalla LAUKALLA :-). Tähän samaan varmasti liittyy myös noi viime aikojen epäonnistumiset...vauhtiin siis. Tunnarin otin myös aamulla sekä tänään että eilen kotipihassa ennen ruokaa. OIkein hyvät suoritukset.

Lopuksi kaukoja. Ensin peruuteltiin, sen jälkeen uusi down - hyvin! Ja myös peruutuksia ja sitten sei-is. Hyvin työsti tuon jälkeen taakse. Yksi setti myös kisamatkalta, autoin down-käskyssä siten että otin askeleen eteen. Hyvin vaihtoi. Tupla oli oikein pätevä ja kivan oloinen! 

Tänään mennään Elinan käsittelyyn..huih. Taas siis tiedossa keskiviikko lepoa ja torstainakin vain kevyttä treeniä.

Ei kommentteja: