torstai 9. syyskuuta 2010

Kaikki ei onnistu-treeni

Mutalassa tänään ennen tokokurssiani pikku treenit. Ensin seuraamista. Se kontakti nyt vaan pettää, tein taas käännöksiä ja rytminvaihdoksia, jotta joutuu tekemään töitä. Mutta muutoin kontaktin kanssa ongelmia. Pitäisi kait palkata taas nopeasti ja pelkistä lähdöistäkin, mutta sitten siinä tulee hetken päästä taas se vaara, että alkaa painaminen.. Voi kele tätä(kin) liikettä, kun on vaikea.

SItten istuminen. Ja kas, nyt tarjosi maahanmenoja. Sain kyllä korjattua paremmalla avulla ja sen jälkeen onnistui istuminenkin.

Sitten suora luoksetulo Tupla-käskyllä. Ei mitään erityistä.

Tämän jälkeen tehtiin tunnari, Kati liikkuroi. Ja per**&%%¤# taas teki olemattomasti töitä, muka haisteli ja napsas väärän. Uusinnalla oma, josta ei palkka. Koko liike uusiksi kolmasti ennenkuin teki paremmin töitä ja pystyi tuomaan oman. Hittolainen. Illalla vielä kotona liike hetsaten, laitoin hämyt ensin ja sitten heitin oman sekaan, toi väärän. Uusinnalla oma, mutta ei palkaa. Sitten koko liike uusiksi, heittelin kymmenen hämyäkin sinne pihdeillä ja sitten vielä oman perään. Nyt pystyi haistelemaan hyvin ja tuomaan oman.

Mutalassa tein vielä ruutua. Se nyt osui kohdilleen, mutta paikka on tosissaan nyt siellä oikeassa reunassa, edestä päin katsottuna.

Ei kommentteja: