tiistai 24. elokuuta 2010

Jälkipuuhaa

tai no.. pitäisikö sitä täälläkin kutsua vaan jäljennökseksi, kun se on paljon hauskempi kuin jälki :-).

Ihan kummin vain, mutta tänään kuitenkin treenattiin tihkusateen ja todella kylmän sään siivittämänä. Ensin esineet.  Tuplalle neljä esinettä, yksi tiputettiin vaihvihkaa eteen, kolme taakse siten, että näiden tiputukset näytettiin. Tämän jälkeen nostettiin takaesineet melko hyvin juuri sieltä mihin lähetinkin. Tuplalla oli hyvä ja määrätietoinen asenne mennä taka-alueelle suorinta reittiä - näin haluaisinkin sen tekevän. Esineen tuonnit ja motivaatio sillä on kohdillaan, mutta suunnat välillä vähän hukassa... Tänään oli hyvä. Niin, se etuesine jäi ihan ilman huomiota, mutta niitäkin pitäisi alkaa enemmän ottaa, että oppisi pitämään myös alkuvaiheessa nenää auki.

Jälki vanhentui vain sen tunnin, pitäisi olla vanhempia... Matkaa ehkä melkein kilometri, no varmaan vähän vajaa? Paljon kulmia, maasto sinällään helppokulkuista ja välillä ihan sammalta, välillä varvikkoa. Tupla ajoi jälkeä ihan erinomaisen hienosti. Jos nyt pikkaisen vauhtia saisi vähemmän niin olisi aivan ideaali. Janaan reagoi erinomaisesti ja otti oikean suunnan - jana oli jälleen ihan vain lyhyt ja lähinnä siis "reagointia" jälkeen. Ensimmäinen keppi jäi, mutta tämä oli nyt kyllä työtapaturma, sillä muut kepit nousivat oikein hyvin ja varmasti. Ekan kepin lähettyvillä teki jokun ihme pomppasun jäljeltä pois, tarkisti jotain karkkipussin palasta ja oli vähän sen näköistä menoa, että itse jo kuvittelin vaihtaneen jäljen toiseen. Mutta ei siinä niin käynyt, tapahtui vain jotain mitä ei tietenkään kuuluisi tapahtua. Joka tapauksessa, jälkikoiralta se vaikuttaa oikein vahvasti :-). Kiitos taas Hannalle hyvästä jäljestä!

Kotipihassa Tupla taas muistutti olevansa Tupla... Sillehän on aina ollut hieman vaikeata, että muut koiramme lähestyvät autoa, kun se itse istuu autossa. Jotenkin se liittyy näihin samoihin "omistamisongelmiin" mitä sillä on ollut lelujen, lelulaatikon, hallien ... milloin minkäkin kanssa. Tänään se taas treeneistä tultua jäi autoon istumaan ja irvisteli Kiitokselle. Ärähdin Tuplalle ja kävin nappaamassa sitä nenälle, koska tuo käytös ei vain ole sallittua. Tupla tulikin siitä käsille aika reippain mielin, vähän jopa itsekin pelästyin, mutta samantein primitiviireaktioni hoiteli asian loppuun... Ehkä se nyt jälleen muistaa, että tuo ei todellakaan kannata eikä ole miltään osin sallittua. Jotenkin sillä on näitä muutamia piirteitä, jotka ihan hieman vaativat tarkkuutta, mutta onhan se varsin pätevä otus noin muutoin <3

Ei kommentteja: