lauantai 1. kesäkuuta 2013

Tyrkytettiin huipputulosta...

..vaan pelkäksi ykköstulokseksi jäi. Mutta kokonaisuutena - tosi hyvä kisapäivä Vaiviassa!

Kisassa oli vain 19 koiraa - tottiksen perusteella olisi siis 20 koiraa päässyt maastoon! Aamulla ensin tottis kahdella kentälle, me Reecen arvioitavana. Tupla paikka makuuseen ja mennessä puri jalkaan :-(. Vanhat kiepit pk-touhuun nousi siis esiin. Suht rauhassa se silti siellä oli, vähän takapää oli kääntynyt lonkalleen, että näkeee paremmin kentälle.. Mutta aika rauhaisa, vähän sitä pitäisi silti vielä työstää.

Ennen seuruun alkua koira tuntui tosi lämpöiseltä, yritin vain muistella ohjetta "ole rauhallinen, levollinen ja tyytyväinen".... Eli, kun ollaan haettu sitä painetta pois, ei paranis ohjaajallakaan kiehua.. Seuruu lähti aika levottomasti liikkeelle, mutta ei purrut - hampaat kyllä pari kertaa nasahti niin, että ajatuksisa oli :-o. Pitkä eka suora oli taas pahin, sitten alkoi selkeästi rentous tuntua! Seuruusta saatiin erittäin hyvä.

Jäävät tuntuivat tosi kivoilta, luoksetulot vauhdikkaat ja suorat! Sivullekin siirtyi hyvin! Noudot olivat taas Tuplan bravuurit, siistit ja voimakkaat. Eteenmenokin vallan mainio :-). Saatiin hienot 99 pinnaa ja itsestäkin tuntui tosi hyvältä!

Reese sanoi, että ohjaaja joutui työskentelemään ehkä enemmän kuin koira... tämä oli hyvä huomio, pitää miettiä ettei vaan kukaan tulkitse liian rankasti tätä mun rauhallisuutta ohjauksessa. Tänään taisin mennä vähän yliampuvaksi sen suhteen. Mutta alku näytti niin korkeavireiseltä, että jotenkin pidin tärkeänä yrittää saada itse levollisen ja rauhallisen fiiliksen... No, tarkkana pitää tän asian kkanssa olla!

Maastoon arvottiin numero 18, ajettiin tooosi pitkälle Ikaalisten suutaan sitä hiekkatietä Vaivian metsikössä. Aivan mahtavat tasalaatuiset metsät! Tupla teki mielestäni janan hyvin (ehkä vähän rauhallisemmin kuin normisti), tarkisti kyllä suuntaan aika hartaudella, mutta hienosti valitsi oikealle ja se oli oikein :-). Sandelinin Mian mielestä Tupla meni liian vinoon, itse olen ehkä aavistuksen eri mieltä, mutta arvostelulajihan tämä onkin. Pisteet 39. Jäljen se ajoi tasaisen varmasti, ei mitään epävarmuuksia paitsi yhdellä metsätien pohjalla, jonka Tupla kyllä ilmeisesti suoritti jäljentekijän kertomuksen mukaan ihan oikein. Ilmeisesti kuitenkin se oli vitoskeppi, joka  jäi johonkin, en oikein ymmärrä miksi tai mihin, mutta sellaistahan jälki on. Ja onhan noita treeneissäkin nyt jäänyt, joten sieltä se syy löytyy. 

Esineruutu oli helpohko, mutta meille iso asia, että Tupla suoritti sen hyvin viime vuoden kaaoksen jälkeen :-). Sama ruutu ja paljon koiria ennen sitä ruudussa. Jes, täydet 30.

278 pinnaa viidellä kepillä - ihan ok :-).

Hanna ja Hui voittivat ylivoimaisesti 292!!! Täysillä me molemmat yritetään tavoitella Suomen Mestaruutta, saavat muut laittaa meille tosissaan kampoihin  - psykologinen peli on avattu :-D.

5 kommenttia:

Katri kirjoitti...

Oho, upeat tottispisteet! Onnittelut hienosta ykkösestä! Sellaiset myrskyvaroitukset kyllä nyt että taitaa Peräkylän Prinsessa jäädä kotia SM-kisoista...

PiaP kirjoitti...

Joo, sehän olisi oikein hyvä idea, että jäätte kotiin :-D.

No, eikäkö paremmuus on hyvä ratkaista parhaiden kesken, joten Prinsessa on oikein tervetullut Tampereelle :-).

Hanna kirjoitti...

Aivan huikea kisapäivä! Hienot suoritukset, paljon onnea vielä tätäkin kautta :)
Treenit jatkuu kohti elokuuta - ja täysin samaa mieltä siitä että mestaruuttahan tässä vahvasti tavoitellaan! Prisenssat toki mukaan taistoihin ;)

Heidi kirjoitti...

Onnea Pia ja Tupla hienoista tottispisteistä ja hyvästä ykköstuloksesta!
Ja tervetuloa Kangasalle jäljestelemään Hannan kanssa jos ehditte :-)
Terkuin Heidi

Hanna kirjoitti...

Eiköhän me Heidi jossain välissä ehditä :) Suunnitellaan se johonkin väliin kalenterin kanssa!