sunnuntai 4. marraskuuta 2012

pihatokot

Todellakin taitaa tämä talvi mennä teemalla "treenaan vain pihassa". Jotenkin tuntuu, että aika on nyt niiiiiin kortilla, ettei ehdi mitään. No, onneksi olen ehtinyt edes pihassa ottamaan ihan hyviä treenejä useita kertoja menneellä viikollakin. Eihän se tietty vastaa "oikeita" treenejä, mutta parempi kuin ei mitään!

Kaukot takapalkalla edelleen tuntuu tosi hyviltä. En ole tehnyt yhtään kertaa nyt ilman takapalkkaa, sen sijaan matka on ollut kisamatka tai yli.

Ohjatussa on ollut nyt pakko keskittyä merkkiin, jonka Tupla on alkanut tehdä entistä kauemmaksi ja kauemmaksi taakse. Pallo merkin takana on kyllä heti auttanut.

Ruudussa on syytä muistutella pitkältä matkalta + vauhdista paikkaa. Siinäkin näyttäisi ajatus olevan "mukavan" takana enkä yhtään pistäisi pahakseni, vaikka ihan pikkuisen olisi edempänä...

Tunnari perussettiä, erilaisia variaatioita - toimii kivasti.

Idarissa keskitytty seuruuseen, tänään kyllä tein asennot palkaten.

Seuruuta hinkattu. Pitkää pätkää rauhoittuen. Ja erikseen käännöksiä, perusasentoja, askelsiirtymiä. Ehkä stressi vähän lauennut, ei napsi eikä ääntele. Painaa kylläkin.

Luoksetuloa vähän, mutta muistutellut jo koko liikettäkin.

Hyppynouto ja paikalla olot onkin sitten jäänyt treenaamatta kokonaan :-). Tuplan kanssa pihatokottelukin on oikeastaan aika nastaa, se rehveli on niiiin onnessaan, kun saa tehdä. Ensi lauantaina mennäänkin Lahteen moikkaamaan muita O-"pentuja", kivaa!

1 kommentti:

Anonyymi kirjoitti...

Hauska nähdä!
Toivotaan vaan, että mekin päästään tekemään jotain.

t.Tarja&Nomi