sunnuntai 2. syyskuuta 2012

Paluu sm-kisaan

Nytkö jo onnistuisi sm-kisan analysointi blogiin. On se kumma, että yhden kisan onnistuminen saa edelleenkin koko ihmisen hymyilemään ja hyvälle tuulelle. No, ehkä se on oikeutettua ja jaksaa taas tämän voimalla niinä vähän vaikeampinakin hetkinä jatkaa työn tekemistä ja siis treenaamista. Mutta rehellisyyden nimissä, on tää vaan hemmetin hienoa :-).

Kisathan pidettiin Hyvinkäällä ja Porvoossa, ajoin kaikkina päivinä yöksi kotiin. Perjantaina oli koirien tarkastukset ja typerät avajaiset. Lauantaina meidän vuoro oli heti ekassa parissa klo 7. Ja koska mua edeltävänä ollut koira jäi pois, me päästiin korkkaamaan meidän kenttä yksilöliikkeillä - aika hienoa! Tuomareina Laajajärvi ja Yli-Suvanto. Olin tosi onnellinen tästä parista, toisella kentällä Hursti ja Kajas. Tuntui että Hursti/Kajas kentällä rokotettiin vauhdista (sen puutteesta) ja voimasta selkeästi enemmän kuin "meillä", muuten en osaa sanoa eroavaisuuksista. Molemmilta kentiltä lopulta pääsi aika lailla puolet ja puolet maastoon. Ehkä sittenkin ihan onnistuneet tuomariparit? Ongelmia tuli paljon kahdeksankulmaisesta kapulasta, joka oikeasti lensi mihin sattui ja esteiden kiertoja nähtiin paljon.

Tästä se sitten alkoi - ei jännittänyt kamalasti, oli HIENOA!
Tupla teki aivan rehellisesti sanottuna elämänsä tottiksen. Siihen mahtui pieniä juttuja, jotka voisi tehdä paremmin, mutta aika marginaaleja ne oli. Seuruu llähti huonosti liikkelle, kuten kisoissa viime aikoina on käynyt. Nappas tosi reippaasti mua jalkaan ja teki ison väistön, jonka vissiin tuomari ja yleisö luuli aiheutuvan siitä, että olisin tallannut sen varpaille. Seuruukin parani sitten ekan suoran jälkeen, loppu sujui jo aika kivasti. Kontakti edelleen petti, mutta se ei tunnu olevan kovin suuri ongelma pk-puolella(kaan). Seuruusta Laajajärven suullinen arvostelu oli erittäin hyvä (pisteethän tulivat sitten keskiarvona).

Kaikki jäävät mitä ilmeisemmin olivat nopeita ja napakoita, jopa kuulema seisominen (sanoivat tutut). Luoksetulot voimakkaita, suoria pientä edessä olon vinoumaa lukuunottamatta, sivulle siirtyi - kumma kyllä - hyvin. En ole ihan varma, mutta näistä tuli vissiin kahdesta ellei peräti kaikista erinomaiset.

Tässä heittäydytään maihin

Ja stopataan - harmi, ei lentänyt palloa..

Tasamaa noudossa eli heiton aikana - tämä pitää saada pois! Muutoin voimakas ja korrekti - ei nojannut kapulalla vastenkaan!! Erittäin hyvä, muistaisin.

Hyvin näkyy tuo alkuasennon ongelma...

Hyppynoudossa oli nyt parempi alkuasento, pieni rapsaus takaisin tullessa, mutta muutoin ihan näyttävä. Erittäin hyvä.


Tästä kuvasta voisi väittää, että kapula ei koskaan lentänyt esteen yli!

Hyvin muisti jarruttaa!
A-este taisi olla ihan korrekti kaikin puolin, erinomainen.

Vauhdilla tullaan!
Eteenmeno oli kyllä taas hemmetin hieno.. sitä kehtaa näyttää :-). Erinomainen.

Paikalla olossa se ei kyllä ollut samassa kohden, kuin jätin. Oli pää kääntyillyt kuulema kentältä toiselle :-O. Erinomainen.

Arvostelun aikana kyyneleet alkoivat vieriä, se oli jotenkin niin käsittämätöntä, että miten Tupla VOI onnistua noin hienosti elämänsä tärkeämmässä kisassa. Se oli upea juttu, pisteet 95 ja ne jäivät jälkikoirakoiden (itseasiassa koko kisojen) parhaaksi, ero seuraavaan oli 1,5p.

Lauantai meni siinä sitten hengaillessa ja rennoin mielin katsellessa muiden suorituksia. Iltapäivällä kotiin ja melko levottoman yön jälkeen vähän yli kolme nokka kohti Porvoota! Maastoarvonnassa nappasin numeron YKSI. Olin siitäkin hieman äimänkäkenä, että miten voi käydä niin hyvä tuuri.

Mehän päästiin sitten heti metsään, ei odoteltu juuri mitään autoilla, kun tuomari tuli paikalle. Meidän janalla oli hyvä näkyväisyys, siisti metsäpohja ja vähän rinnettä. N. 30 m kohdalla oli helvetin iso kuoppa, ja siinä Tupla vähän ihmetteli mihin kuuluu mennä. Nousi vasemmasta reunasta ylös ja vähän pyöri ihmetellen ennenkuin jatkoi matkaansa kohti loppumerkkiä. Nosti hienosti jäljen. Tiesin, että pyörimisestä meni jonkun verran pisteitä. Keppejä nousi tasaiseen tahtiin, Tupla ei tehnyt oikeastaan yhtään virhettä koko jäljen aikana. Se ajoi kuin juna (?) ja mulla oli hyvin varma fiilis - vaikka kolmen perättäisen todella terävän kulman jälkeen oli vähän epävarmaa, että missähän me ollaan.... Loppusuora tultiin autojen ohitse, jossa koiria rähjäsi. Sitä Tupla hetken ihmetteli, mutta jatkoi matkaansa tullen hetken päästä kutoskepille. Voi sitä riemua!! Se oli hieno hetki! Aikaa kului 23 minsaa kaikkinensa. Eikä jälki ollut mitenkään erityisen helppo, se oli hyvä sm-jälki. Meidät tuotiin autolla omalle autolle, koska jälki päättyi aika kauaksi autostamme (tätä en kyllä itse tajunnut yhtään :-)).

Sitten mulla oli reilusti aikaa ennen esineruutua. En vielä miettinyt kovin paljon mitään, olin vain onnistuneesta jäljestä onnellinen. Yritin kaikki muut ajatukset heittää taka-alalle. Vihdoin päästiin esineruutuun ja voin kertoa, että alkoi jännittää! Ruutu näytti vaikealta, kalliota ja nousua ylöspäin. Mutta ruutu olikin helppo, esineet reiluja ilman kikkailuja, kaikki aika takana ja tasaisesti. Tupla nosti esineet hieman yli minuutissa.... Kolmatta esinettä tuodessa aloin taas itkeä vollottaa... Tuomarin arvostelukin meni vähän ohi korvien, jotain luovutuksista ja ekasta lähetyksestä Kajas sanoi, antoi pisteitä 29.

Autolle pästyäni tajusin, että mitali on nyt lähellä. Matkalla Porvoosta takaisin Hyvinkään kisakeskukseen alkoi tippua viestejä ystäviltä, jotka kertoivat, että jonkun verran oli epäonnistumisia jäljellä tullut. Mitä enemmän tietoa tuli, sitä enemmän mä itkin.. en tajua. Mutta koko matka meni enempi ja vähempi tihrutellessa, melkein jo pysäytin autonkin tien reunaan, että nyt hetkeksi homma seis ja ryhdistäydyn... Aika nopeasti kävi ilmi, että mitalilla ollaan aivan varmasti ja rohkeimmat uskalsivat väittää meitä jo mestareiksi. En tiennyt vielä janapisteitä, mutta lopulta tulospalveluun oli sekin päivittynyt ja sain tekstarilla tiedon Katilta, että tulos on 291!! Sen jälkeen alkoikin pieni analysointi, että voiko kukaan mennä ohitsemme. Näytti siltä, että ei voi, mutta multa meni kyllä tosi kauan ennenkuin uskalsin virallisesti asian ääneen sanoa : Olimme Voittaneet Suomen Mestaruuden!!!  Sunnuntai oli upea päivä! Sen muistan ikuisesti. Onnitteluja sateli tutuilta ja tuntemattomiltakin. Oli hienoa olla voittaja. Päivällä ei enää itkettänytkään, osasin nauttia aidosti siitä tunteesta mikä mulla sydämessä oli. Yksi hienoimmista hetkistä oli kyllä Riitan ja Pekan näkeminen kisakeskuksessa!!

Tämä kaikki on tottakai vaatinut valtavasti työtä, mutta ennenkaikkea huipun treenikaverin, jonka kanssa on pystynyt tavoitteellisesti treenaamaan erityisesti jälkeä. Kiitos Hanna!! Tietenkin kaikkien treenikavereiden tuki on ollut tärkeä, siitä ei käy millään tavalla kiistäminen! Kiitos!!

Sen verran takki tyhjentyi, että piirinmestaruuksiin en enää halunnut ilmoittautua. Ensi vuonna sitten jatketaan jälkikisoja - ensi kauden tavoitekin on aivan selvä!!!





6 kommenttia:

Hanna kirjoitti...

Tää on niin HUIPPU juttu :) Kylmänväreet meni kun luin kisakertomusta! Edelleen niin superonnellinen ja ylpeä teidän hienosta kisasuorituksesta!!

Jessica kirjoitti...

Hienosti kirjoitettu!! Ja onnea vielä:)

Heidi S kirjoitti...

Tää on vaan niin ihana tarina, niisk!

Anonyymi kirjoitti...

Ihanasti kirjoitettu! Onnea vielä kerran!
hanna o

Anonyymi kirjoitti...

Te ootte hyviä!

t.Tarja ja veli-Nomi

Anonyymi kirjoitti...

Onnea!
Tuli ihan pala kurkkuun! Se on aina niin hienoa, kun voittaja on joku joka on tehnyt töitä asian eteen, ja osaa arvostaa koiraansa ja voittoaan!

Sirke