sunnuntai 2. lokakuuta 2011

jälkihaastetta lisää

Koska tämä syksy on varattu haastaville jälkitreeneille, sitä jatkettiin tänäänkin. Tein itse jäljen tähän ihan meidän takapihalta alkavaan lenkkeilypolkuja täynnä olevaan metsikköön. Itsekin siinä luonnollisestikin lenkkeilemme aamuin illoin ja vähän päivisinkin :-o. Haastetta harhoista ja poluista oli siis etukäteen tiedossa. Jäljen mitta näytti olevan 1,2 kilsaa, polun ylityksiä 7 , keppejä 7 ja kaksi tuntia vanha. Janaa ei käytännössä ollut ollenkaan vaan vein Tuplan ihan jäljen lähtökohtaan ja annoin siitä suoraan lähteä jäljelle, ihan vain varmistuakseni että pääsee oikeaan jälkeen kiinni.

Lähti ihan järjettömällä vauhdilla puuskuttamaan jälkeä eteenpäin, ihme, että reagoi ekaan keppiin joka oli tosi nopsasti alun jälkeen. Tänään täytyi alkumatka roikkua ihan tosissaan liinan perässä! Yleisesti ottaen Tupla ajoi jäljen paljon paremmin kuin ajattelin! Polun ylitykset menivät vallan hyvin, kahdessa teki niin, että meni yli hienosti, mutta parin metrin jälkeen palasi takaisin ikäänkuin varmistelemaan. Toisessa näistä teki jonkun aikaa melko pitkää ympyrää, ennenkuin varmistui oikeasta jäljestä.  En oikein tiedä miksi tekee noin, mutta jotenkin se liittyy varmisteluun, luulen.

Hauska kohta oli se, kun jälki saapui meidän "juoksupellolle", joka on Tuplan aivan lempipaikkoja. Mutta hyvin malttoi jäljestää ja hienosti teki terävän kulmankin tuohon pellon reunaan ja nosti tuosta kepinkin. Toinen vallan "jännittävä" kohta oli, kun kuljettiin yhden polun reunustaa jonkin matkaa ja näin, että polulla tulee vastaan joku mies. Tuumin, että toivottavasti sillä EI ole irtokoiraa mukana :-/. Onneksi ei ollut, eikä Tupla reagoinut mieheen mitenkään.

Yksi keppi jäi sellaiseen tosi kuivaan ja lehtiä täynnä olevaan juurakkokoivikkoon. Jotenkin tuntui, että se reagoi keppiin, etsi ja etsi, mutta siitä ei mitään löytynyt ja jatkoi jäljestämistä. Enkä mäkään siinä keppiä nähnyt. Joka tapauksessa johonkin tuohon koivikkoon se jäi.


Aivan järjettömän mielenkiintoista seurata koiraa selkeästi haastavissa olosuhteissa! Tämä oli oikeasti ehkä mielenkiintoisin jälki ikinä! Olin ihan tohkeissani ;-D. Tämä pitää uusia!

Ei kommentteja: