lauantai 3. syyskuuta 2011

Jälki

Tänään tein itse tohon siskon metsikköön jäljen, sport tracker ei ottanut signaalia, joten matka jäi arvoitukseksi, mutta veikkaisin n. 600 metriä. Tein jäljen alun sellaiselle metsäpläntille mikä tuotti erityisesti viime vuonna Tuplalle tuskaa. Alueella on paljon sammalpohjaa, kaatunutta puuta, peuraa sekä jäniksiä. Mutta joka tapauksessa ollut vaikea Tuplalle. Toinen puoli jäljestä kulki sitten hakkuuaukean tapaista metsikköä, pari metsätien ylitystä ja sitten sellainen järkky pusikkolepikko. Joten vaihtelua maastoon tuossa kyllä saa. Muutama terävä kulma mahtui myös mukaan, keppejä viisi ja vanhentui jälleen kaksi tuntia.

Jana ei ollut edelleenkään hyvä, oikealle lähtö. Tarkisteli takajälkeä ja pyöri sinne ja tänne, mutta itse valitsi sitten lopulta oikean suunnan. Kepit nousi kaikki (nyt oli pitkästä aikaa sellaisia aika pieniä rimpuloita), mutta vauhtia oli ihan törkeästi. Tästä syystä pari kulmaakin lähes hukkasi ja joutui tekemään ihan oikeasti töitä, että sai taas kulman korjatuksi. Tässä oli sinällään kiva, kun tiesi itse missä jälki meni, niin pystyi hyvin näkemään mitä koira oikein puuhasteli. Mukavaa oli se, että nyt Tuplalle ei tuo "vaikeampi" puoli aiheuttanut varsinaisesti mitään ongelmia.


Ei kommentteja: